Energiatasapaino: Feminiininen ja maskuliininen

 

Kriselda_Mysense

 

Rakastan kaiken maailman tarot-kortteja ja ennustuksia, niinpä olin super innoissani, kun sain uudet Intuitio-kortit. Ihan ensimmäiseksi luin itselleni kolmen kortin pöydän, jossa kortit edustavat menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuuttani.

Tulevaisuuden kortti enteili minulle tasapainoisempaa aikaa, joten olen viime aikoina tehnyt valintoja balanssin nimissä ja tutkinut energiatasapainoa. Länsimaisessa lääketieteessä energiatasapaino tarkoittaa sitä, että ihminen syö yhtä paljon energiaa kuin kuluttaa, mutta fokukseni on ollut perinteisessä itämaisessa lääketieteessä.

Olen viime kuukausina kärsinyt allergisista oireista (ensimmäistä kertaa ikinä) ja tutkin vaivoja ayurvedisesta näkökulmasta. Löysin mielenkiintoisia kohtia, jotka käyvät järkeen kaiken muun elämän kanssa. Lähtökohtaisesti terveysongelmat kielivät energioiden tasapainottomuudesta ja huomioni kiinnittyi kahteen meitä hallitsevaan voimaan: feminiiniseen ja maskuliiniseen energiaan.

 

Kriselda_Mysense

 

Meillä kaikilla on feminiininen ja maskuliininen puolemme. Shakti ja Shiva. Yin ja yang, jotka ovat toistensa vastakohdat, mutta silti riippuvaisia toisistaan. Ilman feminiinstä voimaa, ei voi olla maskuliinista voimaa. Ilman vasenta, ei ole oikeaa.

Kehon fyysiset ongelmat voivat olla merkki energioiden epäharmoniasta; kehon vasemman puoliset vaivat kielivät joko heikosta tai yliaktiivisesta feminiinienergiasta ja vastaavasti oikean maskuliinisesta.

 

Feminiininen (Yin):

Vasen puoli

Lämmin

Luova

Myötätuntoinen

Avoin

Hoivaava

Tunteet edellä

Kauneus

Rakkaus

 

Maskuliininen (Yang):

Oikea puoli

Looginen

Määrätietoinen

Päättäväinen

Auktoriteettinen

Varma

Rohkea

Rationaalinen

 

Kriselda_Mysense

 

Naisena on helppo tunnistaa omat feminiiniset ominaisuudet, mutta yhtä lailla hyvinvoinnin kannalta tarvitsemme maskuliinista energiaa. Vastaavasti voimme havaita tuntemissamme miehissä feminiinisiä piirteitä ja joillakin se saattaa jopa olla dominoivampi puoli.

Kuitenkin, kun jompi kumpi voima ajautuu huomattavasti hallitsevammaksi, saatamme yksilöinä kokea stressiä, ahdistusta, masennusta tai uupumusta. Joskus vahvempi maskuliinisuus ajaa ihmisiä agressiivisiksi ja tunteettomiksi. Ja feminiininen puolestaan heikoiksi ja aikaansaamattomiksi.

 

Mikäli huomaat kaipaavasi enemmän feminiinistä energiaa:

Kokeile luovaa tekemistä, kuten maalaamista tai valokuvausta.

Salli itsellesi nautintoja ja tunnustele millaisia tunteita, ne herättää sinussa.

Jotkut joogakoulut tarjoavat Shakti-joogaa, joka kehittää feminiinistä energiaa.

 

Jos taas tarvitset enemmän maskuliinista voimaa:

Opettele johtamaan tunteitasi.

Aseta itsellesi jokin realistinen tavoite ja toimi määrätietoisesti sitä kohti.

Oman elämäntarkoituksen tunnistaminen tekee meistä varmempia, päättäväisempiä ja rationaalisempia.

 

Erilaiset hengitysharjoitukset ovat myös osoittautuneet tehokkaiksi. Energiakanavien oma Mr. Muscle avaa tehokkaasti tukokset: Alternate nostril breathing on tekniikka, jossa hengitetään vuorotellen vasemman (f) ja oikean (m) sieraimen kautta. Jo muutama setti rentouttaa tehokkaasti aivot, kropan ja mielen.

 

Kriselda_Mysense

 

Ihmis- ja parisuhteissa ”toistensa täydentämisessä” on juurikin kyse näiden kahden energian tasapainosta ja usein meihin vetoaa itsemme vastakohta. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei oma onni saisi olla riippuvaista toisesta ihmisestä, vaan mieluummin täydentää itse itsensä: kun omat energiamme ovat harmoniassa keskenään, kaikki muu ympärillä on vain plussaa.

 

KUVAT: ANGELINA ZEMSKOVA/MYSENSE
ASU: GINA TRICOT
KENGÄT: SARGOSSA/DOTS

 

LUE MYÖS:
MITÄ TÄNNE JÄÄ?
ANNAN SINULLE ANTEEKSI

 

INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

muoti paivan-tyyli mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *