Muistan ne tuhannet kerrat, kun balettiopettajani lauloi valssin mukana ”balancé, balancé…” Samaa mantraa olen tänä vuonna enemmän tai vähemmän toistellut itselleni. Tasapainon löytäminen on kieltämättä ollut tämän vuoden teema, eikä sopivaa kaavaa ole vielä tullut vastaan.

Olen tämän vuoden aikana kuullut ihan muutaman kerran vanhoilta tutuilta, missä olen nämä kaikki vuodet piileskellyt. Tarkalleen ottaen viimeiset kahdeksan vuotta. Entinen introvertti-Kriselda rakasti rauhaa ja koti-iltoja. Netflixiä, self help -kirjoja, kokkailua ja joogaa. Introvertti-Kriselda kävi 9-17 töissä, hän treenasi ja söi säännöllisesti. Niin-ihana-tasapaksu-arki.

Viimeiset kaksi vuotta ovat kuitenkin olleet kaikkea muuta kuin seesteisiä, ja viime vuosi oli heittämällä vaikein. Jatkuva matkustelu, ero pitkästä suhteesta, asunnottomuus ja työttömyys vei pohjan kaikelta. Kaikki tuttu ja turvallinen oli poissa.

Kun elämä on tarpeeksi pitkään liian tasaista, ihminen tulee kaipaamaan muutosta ja kehitystä. Lähtökohtaisesti tiesin, että isoja muutoksia tulee tapahtumaan ja lumipallo-efektin tavoin kaikki vyöryi niskaan, mutta kiitos ystävien siitä ajasta kuitenkin selvittiin.

Paita vintage // Hame Bik Bok // Kengät Nelly.com // Laukku Balenciaga // Aurinkolasit Monki

Universumin johdattelemana vuoden 2015 loppusyksystä alkoivat palaset loksahtelemaan paikoilleen. Elämän uudelleenrakentaminen alkoi; uusi työpaikka, koti, blogi, poikaystävä – nämä kaikki tulivat aikalailla samaan aikaan ja viimeisten kuukausien aikana elämääni on tullut vähintään sata uutta kaveria. Osasta on tullut läheisempiä ja osan nimiä opettelen edelleen. 

Mikään ei ole edelleenkään säännöllistä ja joka ikinen (työ)päivä on erilainen. Arki ei kuitenkaan tunnu arjelta, kun ei ole minkäänlaista rutiinia ja on viikonloputkin töissä. Välillä tuntuu siltä, että elämä on jatkuvaa aikatauluttamista ja tulos on yhtä sekamelskaa. Samalla kun vuodenajat vaihtuu ja tekemistä riittää, tuntuu silti siltä ettei saa mitään aikaiseksi

Sainkin viime viikolla puhelun ystävältäni, joka ehdotti minulle life coachingia. Puhelu tuli kuin tilauksesta! Jo pelkästään ajatus siitä, että saisi tukea tämän toivottoman sekamelskan keskelle helpottaa. Nimittäin pieninkin psyykkaus tähän päättömään menoon helpottaisi, oli se sitten hiljaisuusretriitti tai life coaching.

Minä, joka toitotan ystävilleni, että ammattiapu tekisi kaikille hyvää, vaikka ei olisikaan minkäänlaisia suurempia ongelmia, olen vihdoin myöntymässä itse elämänvalmennukseen.

Photos: J. Tuliniemi