12 tarinaa kreisiltä kuukaudelta

12-tarinaa.jpg

 

Olen aivan vahingossa intoutunut tekemään näitä 12 tarinaa -postauksia! Kaikki lähti siitä, kun halusin esitellä Insta-stooreissani tapahtuneita juttuja myös täällä blogin puolella ja nyt niitä olisi taas kertynyt. Tosin (!) sinne tulee kuvattua enemmän videoita ja bumerangeja, eikä kameran rullasta enää löydy niin paljon kuvia. Onko teillä käynyt samanlainen ilmiö?

 

Viime kuukausi oli ehkä yksi kiireisimmistä ja kreisimmeistä koskaan, ja hiffasin sen vasta, kun kävin kuvia läpi tätä postausta varten. Hassua, miten kuukauden takaiset jutut tuntuvat niin kaukaisilta, mutta samalla aika juoksee ihan sairasta vauhtia.

Viime kuussa on tehty ihan himmeesti duunia, istuttu läppäri ojossa ja juostu erinäisissä kuvauksissa, haastiksissa ja tapahtumissa. Näissä kuvissa on kuitenkin ehkä enemmän sitä ”behind the scenes” -meininkiä.

 

Kellokuva: Olin kuukausi sitten ensimmäistä kertaa Grand Champagne -tapahtumassa ja shamppanja-tastingissä. Saavuttiin tasting-saliin 2 minuuttia myöhässä (siis kaksi minuuttia!) ja koko 70-päinen maistelujoukko istui hiljaa kirkossa vimosen päälle laittautuneina. Oli vähän koominen tilanne, etenkin kun piti kuikuilla muilta, mitä siellä pitikään tehdä 😀 Ainakin aktiivisuusranneke oli kerrankin sitä mieltä, että pulssi oli palauttava.

Verinen kuva:  Tilanne näyttää aika hurjalta ja tästäkin tuntuu olevan jo ikuisuus! Kuukausi sitten kävin tokassa vampyyri- eli PRP-hoidossa. Kyseessä on ”kasvohoito”, jossa omaa verta injektoidaan iholle. Kirjoitin siitä pidemmän jutun yes girliin.

 

 

12 tarinaa-Como.jpg

 

Verantakuva: Italian häiden harjoitusillallinen oli idyllisessä Figli dei Fiori -nimisessä ravintolassa, jonka yhteydessä on myös kukkakauppa. Häiden kukat olivat kyseisestä paikasta. Lämmin suositus, mikäli matkaat Comolle.

Poseerauskuva: Virallinen Instagram-kuva minusta ja poikaystävästäni häistä. Hääpaikka oli henkeäsalpaava ja päälläni oli etukäteen hehkuttamani mekko Gina Tricot’n Exclusive-mallistosta.

 

12 tarinaa_Corso_como.jpg

 

Design-tuolikuva: Matkamme jatkui Milanoon ja yövyimme design-hotellissa nimeltä Palazzo Matteotti. Nimesin sen hotellien BB-taloksi sisustuksen takia ja tuntui siltä, kuin olisi hypännyt 10 vuotta taaksepäin johonkin överisisustettuun BB-taloon 😀 Kyseinen tuoli löytyi meidän huoneesta ja joku nimesi sen ”panotuoliksi” 😀 Tuoli on selvästi jotain super fiiniä Italialaista designia, mitä me rahvaat suomalaiset ei tajuta…

Pihakuva: Corso Como kymppiin kannattaa suunnata, mikäli matkaa Milanoon. Kyseessä on muodin ja designin konseptimyymälä, josta löytyy myös viityisä rafla, jonne kannattaa jumiutua viinilasilliselle. Mesta löytyy osoitteesta 10 Corso Como, sisäpihalta. Mallistoissa on mm. kuumimmat muoti-piecet Vetementsiltä ja Guccilta. Kaupan yläkerrassa löytyy taidenäyttely ja design-friikin unelmien kirjakauppa. Pelkästään paikka on jo itsessään nähtävyys.

 

12 tarinaa_st george.jpg

 

Loungekuva: Ollaan takaisin Suomessa ja tarkkaan ottaen Helsingin Yrjönkadulla. Toukokuun vaihteessa Kämp Collections avasi uuden St. George -hotellin, jossa on tullut vietettyä jo useampi päivä. Hotellin Wintergarden on ihanan rauhaisa ja valoisa lounge, josta löytyy erinomainen cocktail- ja bowl-lista. Yhtenä etäpäivänä törmättiin siellä Metallican jäseniin!

Jätskikuva: Yksi maailman parhaimmista jätskeistä taitaa olla Suomen Jäätelön Kuusi-jäätelö. Olen aikaisemmin maistanut sitä Sushibar + Winessa sekä Bar Cónissa, mutta löysin kuin löysin sitä myös lähikaupastani! Fun fact: Kuusijärven kuusenneulaisista tehty maitojäätelö on duunattu yhdessä Artekin kanssa.

 

12 tarinaa.jpg

 

Huonekalukuva: Eräänä lauantaina tehtiin aikuisten juttuja ja kierrettiin antiikkikauppoja. Yksi lemppareistani, Fasaani, löytyy Korkeavuorenkadulta. Meidän kodin sisustus on niiiin kesken, mutta olisi kiva kuvata enemmän kotijuttuja tänne blogin puolelle. Mitäs mieltä olisitte siitä?

Ruokakuva: Kesä on totisesti täällä, kun aamiaispöydässä on jääkahvia ja vesimelonia! Olen tehnyt kotona cold brew -kahvia ja aiiiivan koukussa. Vesimelonin päälle tykkään puristaa sitruunaa. Maku tulee paremmin esille ja vesimeloni pysyy freesinä.

 

12 tarinaa-1.jpg

 

Pöytäkuva: Näin Julian luona pöydän, joka kooltaan sopi myös täydellisesti meidän kotiin. Julialla se on keittiössä apupöytänä, kun taas meille se tuli pääpöydäksi. Ihan kahdestaan puolison kanssa ei  olla vielä siinä syöty, kun tuolitkin puuttuu, mutta aamupalaa ja työhommia olen sen ääressä viettänyt. Voi tätä ilon määrää, kun ei ole ollut pöytää yli kahteen vuoteen!

Muikistelukuva: Hello Helsinki ja HELTEET! Ihan älytön tuuri, että tällä viikolla on ollut tiedossa vähän iisimpi työviikko ja olen voinut ottaa vähän iisimmin. Myös allergiat ovat vähän vetäneet veteläksi, mutta eipä tuo haittaa, kun on ollut ihan mielettömät kelit. Mikään ei tällä hetkellä tuoksu paremmalta kuin aurinkosuoja ja ruskettunut iho. Muistakaa suojautua ja suosikaa vähintään SPF30! 

 

Mitä teille kuuluu? Ootteko päässeet nauttimaan auringosta?!

 

Lue myös:
Ciao Como!
12 tarinaa Barcelonasta

 

 

Suhteet Oma elämä

5 täsmävinkkiä (herkän) ihon hoitoon

Simple Skincare-2.jpg

(Kaupallinen yhteistyö: Simple)

 

Pääsin tällä viikolla ensimmäistä kertaa ikinä höpöttelemään radioon ja haastiksessa minulta kysyttiin täsmävinkkejä kauneudenhoitoon. Selvennettäköön tässä vaiheessa: radiohaastattelu ja tämä Simplen yhteistyö eivät liity toisiinsa.

Joka tapauksessa, olen kärsinyt melkoisista iho-ongelmista ja sain ongelman kuriin käyttämällä herkälle iholle tarkoitettuja tuotteita. Nyt Suomeen on saapunut Iso-Britannian ja Norjan ihonhoidon ykkösbrändi, Simple, joka tarjoaa hellävaraista kasvojenhoitoa.

Tuotteet eivät sisällä väriaineita, hajusteita, eikä ne ärsytä ihoa. On ehkä sanomattakin selvää, että vaikka tuotteet ovat tehty herkemmälle hipiälle, niin ne sopivat yhtä hyvin kaikille ihotyypeille. Ja mikä parasta: Simplen tuotteet löytyy hyvin varustelluista K-kaupoista.

 

Simple_skincare.jpg

 

Tuotteet olivat minulla mukana Italiassa ja testikokemukseni mukaan voiteet ovat miellyttävän kevyitä ja imeytyvät nopeasti. Siinä missä ennen valitsin kosmetiikan tuoksujen perusteella, niin hajusteettomuudesta on tullut tärkeä juttu osassa käyttämissäni tuotteissa. Erityisesti puhdistavissa ja kosteuttavissa tuotteissa.

Lisäksi reissun pelasti wipesit, eli puhdistusliinat. Minulla on aina (!) laukussa wipseja ja Simpleltä löytyy tähän meikäläisen obsessioon kolme erilaista: perus puhdistusliinat, pienemmät, pyöreät silmämeikinpoistolaput ja Micellar-puhdistusliinat, jotka nimensä mukaisesti sisältävät micelli-kasvovettä. Micellit vetävät likaa ja meikkejä puoleensa ja puhdistavat ihon, ne myös palauttavat kosteutta takaisin ihoon, toisin kuin tavanomaiset ihonpuhdistajat. Liinat ovat muutenkin poikkeukselliset, sillä kankaan imukyky pitää liinat pitempään kosteina.

 

Simple_ihonhoito-3.jpg

Simple.jpg

 

Henkinen stressi, saasteet ja muuttuvat sääolosuhteet kuormittavat ihoa ja koska olemme yksilöitä, niin jokaisella iho reagoi eri tavalla ärsykkeisiin. On äärimmäisen tärkeää, että löytää itselleen sopivat tuotteet, vaikka se olisikin melkoisen kokeilun takana. Lisäksi, jos ihosi on huonossa kunnossa, vaatii aikaa, että iho uusiutuu ja tottuu uusiin tuotteisiin, joten pidä jämptisti kiinni uusista ihonhoitorutiineistasi, vaikka tuloksia ei näkyisikään heti. Prosessi ei välttämättä ole mieluisa, mutta kärsivällisyys palkitaan.

 

 

Simple-1.jpg

Simple Skincare-3.jpg

 

Mitä siellä radiossa sitten höpöttelin? Iho on mielestäni kauneimmillaan, kun se on terve ja näyttää hyvin kosteutetulta. Nämä täsmävinkkini pätevät sekä naisille että miehille, koska yhtälailla kaikilla meillä on iho, joka tarvitsee huolenpitoa.

 

5 TÄSMÄVINKKIÄ (HERKÄN) IHON HOITOON

 

1. Vähemmän on enemmän

Keep it simple! Löydä ihollesi muutama sopiva tuote: putsari, kasvovesi ja kosteuttaja. Ei kannata huolestua, jos kokee pärjäävänsä vähemmälläkin. Iho voi yhtälailla herkistyä ja stressaantua, jos se altistuu päivän aikana monelle erilaiselle tuotteelle (ja vielä meikki siihen päälle). Myös tuoksuissa vähempi on enempi.

 

2. SPF-suoja

Taisin sanoa radiossa, että mielummin kalkkilaivan kapteeni, kuin se auringossa rypistetty ennenaikaisesti vanhentunut iho. Herkempi iho altistuu herkemmin auringolle ja ympärivuotinen SPF-suoja on kaiken A ja O. Simplen valikoimista löytyy tähän erinomainen kosteusvoide, joka suojaa paitsi UVA-, mutta myös UVB-säteiltä: Simple Light Moisturiser kosteusvoide SPF 15 UVA/UVB.

 

3. Hyvät rasvat

Niin ulkoisesti, mutta tässä meinaan sisäisesti. Terveellinen ruokavalio on no brainer ihon suhteen. Kollageeni (esim. lisäravinteiden muodossa) ja hyvät rasvat, jota saa lohesta, avokadosta, siemenistä ja pähkinöistä pitävät ihon hyvänä.

 

4. Ota iisisti

Kuten mainittu stressi vaikuttaa ihon hyvinvointiin, eli vähennä henkisesti kuormittavia tekijöitä ja muista HENGITTÄÄ. Iho-ongelmat ovat tulehduksia ja tulehdukset eivät viihdy happirikkaassa kehossa. Lisäksi, jos kasvoille ilmestyy näppylöitä, yritä parhaasi mukaan päästä zen-tilaan, äläkä anna näppylöiden ärsyttää.

 

5. Kosteutus

Terve iho on hyvin kosteutettu. Suomen karuissa sääolosuhteissa iho kärsii ja ihon kosteustasapaino häviää. Muista siis: kosteutus kaksi kertaa päivässä. Aamuin ja illoin. Yökäyttöön Simpleltä löytyy paksumpi Replenishing Rich -kosteusvoide.

 

 

Oletteko jo päässeet testailemaan Simplen tuotteita? Millaisia kokemuksia teillä on niistä? Lopuksi vielä: testaa täältä millainen ihonhoitorutiini voisi sopia sinulle ja osallistu samalla 50€:n tuotepaketin arvontaan.

Ihanaa viikonloppua pupuset!

 

 

Lue myös:
Beauty Routines: Less is More
Beautyblender vs. Meikkisivellin

Kauneus Mieli Iho