RED VELVET CAKE

Kaupallinen yhteistyö: Sunnuntai

 

Kriselda - Sunnuntai-0.jpg

Kriselda - Sunnuntai-8.jpg

Hyvät ystävät. Ollaan tultu tähän, että meikämummon blogi on muuttumassa leivontablogiksi. Kohta minua voi oikeasti alkaa kutsumaan leipuri-Mustoseksi.

Kuten ehkä tiedätte, olen tänä syksynä innostunut oikein urakalla leipomaan ja läheisen kokkitarvikepuodin työntekijät tunnistavat jo meikäläisen. Luulevat ammattilaiseksi, ”kun käyn siellä niin paljon”. Fake it till you make it!

Otsikosta sen varmaan jo päättelitte, mutta kerrattakoon – tänään leivotaan samettinen punainen kakku Amerikan serkkujen juhlapöydästä, Red Velvet Cake.

 

Inspiroiduin kovasti Sunnuntai-jauhojen uudesta ilmeestä ja halusin samalla leipoa jotain, mikä sopii hyvin pikkujouluihin mutta myös ihan sinne pääpäivään, eli jouluun.

Interwebi on täynnä mitä hienoimpia ohjeita ja Pinterestin maailmasta oli helppo inspiroitua. Oheinen kakkuresepti on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkä leivontaohje. Leipuri-Mustoselle tämä prosessi oli itsensä haastamista, omien taitojen kehittämistä ja ennen kaikkea itsensä ylittämistä.

En olisi koskaan uskonut, että tämä päivä tulisi vastaan, mutta jos mä pystyin siihen, niin tähän pystyy kuka vaan. Muutamien kompurointien jälkeen voin todeta, että lopuksi tää on super iisi.

 

Kriselda-Sunnuntai-1.jpg

 

Eräs äärimmäisen tärkeä seikka puuttuu 99,9% red velvet -kakkuohjeista: millaisella värillä red velvet saadaan aikaan. Perfektionisti sisälläni tavoitteli täydellisyyttä, eikä suostunut tyytymään vaaleanpunaiseen, lilahtavaan tai ruskeaan kakun sävyyn. Punainen punaisena ja tässä keississä tullaan tarvitsemaan pastaväriä. Eli, jos mielit punaista kakkua, niin suosittelen hankkimaan ammattilaisten tarvikepuodista punaista pastaväriä. One more time: pastaväri. Kaupan elintarvikeväristä saat korkeintaan pink velvetin aikaan.

 

Tämän kakun takana on vietetty lukuisia tunteja oman uunin ääressä, muutama harjoituskakku (joka oli milloin pinkki, milloin liila), kymmenien reseptien läpikäymistä ja kokeiluja, kunnes hitaasti syttyvät hoksottimeni älysivät ottaa linjaa setä-Mustoselle ja auntie Karenille rapakon taakse. Kiitos heille tuesta tämän jenkkiherkun kanssa ja kiitos myös kondiittori-Matulalle oikean elintarvikevärin löytämisestä. Erityiskiitos ystäville, joiden ansiosta kakkua ei suinkaan tarvinnut nauttia yksin!

 

Draamat ja kiitospuheet sikseen, eiköhän laiteta vispilät ja jauhosihdit (jepjep, minulla on jauhosihti!) heilumaan!

 

Kriselda - Sunnuntai-3.jpg

Kriselda-Sunnuntai-2.jpg

Kriselda - Sunnuntai-2.jpg

 

RED VELVET CAKE

(22cm kakkuvuoka)

 

kakkupohja:

5 dl Anni Helena -jauhoja

1 rkl kaakaojauhoja

2,5 dl sokeria

125g voita

2 kananmunaa

n. 1 rkl punaista pastaväriä

2,5 dl piimää

1 tl suolaa

1 tl ruokasoodaa

1 tl valkoviinietikkaa

 

kuorrutus:

400g tuorejuustoa

2,5 dl tomusokeria

75 g voita

1 tl vaniljauutetta

½ tl suolaa

¼ sitruunanmehut + hyppysellinen raastettua sitruunankuorta

 

 

Tee näin:

1. Laita uuni lämpenemään 175-asteeseen. Siivilöi (jauhosihdillä) jauhot ja kaakao keskenään samaan astiaan.

2. Vaahdota munat ja sokeri, ja lisää sekaan huoneenlämpöinen voi (vatkaten).

3. Sekoita keskenään piimä ja pastaväri. Väri on tahmaista ja voimakasta, joten kannattaa olla varuillaan sen kanssa ja laittaa sitä vain vähän kerrallaan. Kakku ei juurikaan muuta väriä uunissa, joten kannattaa säätää väri kohdalleen jo tässä vaiheessa.

4. Lisää jauhot ja punainen piimä taikinaan osissa ja sekoita osien välissä: jauhot, piimä, jauhot, piimä ja lopuksi vielä jauhot.

5. Sekoita valkoviinietikka ja ruokasooda keskenään, ja sekoita kuohuva pikku-cocktail ja suola taikinaan.

6. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan (voit varuiksi vielä vuorata pohjan leivinpaperilla) ja paista uunissa 30-40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen a) pohjan leikkaamista ja b) kuorruttamista.

7. Vatkaa kuorrutteen ainekset keskenään. Leikkaa kakkupohja poikittain, mikäli haluat lisätä kuorrutusta myös täytteeksi (tai leivo toinen pohja). Mitä enemmän kuorrutusta, sitä parempi, eikö niin!?

 

Kriselda-Sunnuntai-3.jpg

Kriselda - Sunnuntai-14.jpg

 

Jos kärsivällisyyttä riittää, niin kakkupohja kannattaa tehdä vuorokautta ennen kakkubileitä, jolloin sen leikkaaminen sujuu helpommin. Ja kuorrutus tietty vasta juhlapaikalla!

 

Ihania juhlahetkiä!

 

 

Lue myös:
Porkkanakakkua ja joulufiilistelyä
Syntiset suolakaramelli-kanelipullat

koti ruoka-ja-juoma