Uusi aamurutiini
Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on varmasti monelle tuttua. Muutamia vuosia sitten kirjoittelin päivittäin puhelimeeni 10 asiaa, joista olin kiitollinen. Huomasin nopeasti, että kun päivät muistuttavat toisiaan, niin tuli kirjoitettua samoja listoja kerta toisensa jälkeen.
Sen jälkeen vähensin jutut kolmeen ja fyysisen kirjoittamisen sijaan, pohdin niitä mielessäni ennen nukkumaanmenoa. Tapa on toiminut ikään kuin iltarukouksen tavoin ja rutiinin ansiosta menen nukkumaan rauhallisena ja vähintäänkin kiitollisin mielin. Tapa auttaa huomattavasti niinä päivinä, kun kaikki menee päin helvettiä. Nimittäin myös jokaisesta huonosta päivästä löytyy aina jotain mistä olla kiitollinen.
Kirjoittelimme yes girlin puolelle rutiineista ja miten omia tapoja kannattaa haastaa. Kokeilin ystävän vinkistä koko viime viikon kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamista heti herättyäni sen sijaan, että harjoittaisin kiitollisuutta pelkästään iltaisin. Uusi aamurutiini teki melkoisen eron ja päivät lähtivät käyntiin ihan erilaisella energialla.
Vetovoiman lain puolestapuhuja Rhonda Byrne on joskus kirjoittanut, että kiitollisuutta voi käyttää myös tulevaisuuden manifestoimiseen. Kun kiittää valmiiksi jostain, mikä ei ole vielä tapahtunut, niin todennäköisyys sen toteutumiselle voimistuu. Silloin näemme jo lopputuloksen mielessämme. Tätä voidaan rinnastaa affirmointiin.
Taitaa olla ensimmäinen vuosi ikinä, kun en ole ostanut paperista kalenteria. Opettelin viime vuonna vihdoin ja viimein käyttämään iKalenteria, joka on osoittautunut varsin järkeväksi ratkaisuksi, kun on pitänyt jakaa koti- ja työkalentereita muiden ihmisten kanssa. Myös koulu- ja blogikalentereiden eritteleminen on pitänyt elämän järjestyksessä.
En kuitenkaan osaa olla ilman vihkosta, johon kirjoittaa ajatuksia ja mietteitä ylös, joten otin käyttööni mini Moleskinen. Kirjoittelen siihen aamuisin kiitollisuudenaiheita, kuten sitä, että saan nukkua yöt mukavassa sängyssä, keittiöstä löytyy lempikahviani ja pääsen kävellen kuntosalille. Lisäksi kirjoittelen siihen tulevan päivän tapahtumia, joiden toivon sujuvan hyvin. Kiitän valmiiksi onnistuneista kuvauksista, palavereista ja siitä, että saan kaikki to-do-listan tehtävät tehtyä. Tapa kieltämättä avittaa tulevan päivän energiaa ja tapahtumia. Kaiken lisäksi kiitollinen fiilis kulkee helpommin mukana koko päivän ja on helpompaa kohdata päivän mahdolliset haasteet olankohautuksella.
Ihanaa alkavaa viikkoa tyypit!
P.S. Kiitos Vilmalle ja Roots Helsingille hauskoista akrojooga-kuvauksista! Ihan hyvin suoriuduttiin pelkällä itselaukaisimella, vai mitä? 😉
Treenivaatteet: adidas
Lue myös:
9 asiaa ennen aamuyhdeksää
Vahvuudet voimavaroina
INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST