Mistä tämän äidin pinna katkeaa

Jos jossain asiassa tarvitaan meillä kiristystä, uhkailua ja lahjontaa niin tässä. Siihen saa kulumaan aikaa aivan tolkuttomasti päivästä. Se vaatii suunnittelua ja valmistelua, mutta kiitosta siitä ei saa. Se kiristää kaikkia ja välillä tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja antaa vaan olla. Siihen on saatu, ja kokeiltu, vaikka mitä vinkkejä ilman kovin pitkäkestoista tulosta.

Sen onnistuminen riippuu tähtien asennosta, kuun kierrosta, kiinalaisesta kalenterista, yksisarvisten kiima-ajasta ja keijupölyn määrästä.

Syöminen, lasten ruokailu 

Asia minkä pitäisi olla kivaa yhdessä oloa, perusarkea ja elinehto tuntuu meillä (ainakin suurimman osan ajasta) olevan kaikkea muuta.

Varsinkin isompi tyttömme on aina ollut huono syömään, pieniruokainen, ennakkoluuloinen, jopa nirso. Olen todistanut hänen eläneen aamusta iltapalaan saakka yhden Marie-keksin voimin. Hän luultavammin saa ilmasta jotain sellaista mitä itse en sillä koen kyllä päivän aikana tarvetta syödä!

Kun hän oli aloittelemassa kiinteiden syömistä sormiruokailu alkoi tulla paremmin tietoisuuteen ja tuntui olevan sen vauvavuoden hitti. Innostuin tästä itsekin valtavasti ja hankin ideoita ja tietoa ahnaasti mm. Simppelistä sormiruokailusta( http://simppelisormiruokakeittio.com/sormiruoka)

Valmistin vaikka minkälaisia ruokia vauvalle mutta mikään niistä ei innostanut. Esikoiselle kelpasi lähinnä valmiit purkkiruuat ja nekin niin, että kun hän oli 6kk hän söi 4-5 kuukautisille tarkoitettuja, 8kk ikäisenä 6 kuukautisten ruokia, vuoden ikäisenä 8 kuukautisten purkkeja. Purkkiruokien palat aiheuttivat selvästi ongelmia mikä oli hassua koska kuitenkin rinnalla sai edelleen sormiruokaillen isojakin paloja.

Puhuin näistä syömisen ongelmista myös neuvolassa mutta en kokenut saavani sieltä mitään, tai no; ”syöhän hän jotain” ja ”ihan omalla käyrällään kasvaa” eivät varsinaisesti tuoneet asiaan mitään uusia ideoita.

Esikoisen kasvamisen myötä hänen kanssaan on kokeiltu varmasti kaikkea mitä mieleen on tullut, hyviä ja huonoja ideoita. On tarjottu monipuolisesti ja rohkaistu, on lahjottu ja jopa kiristetty. Millään vaan ei ole ollut pidemmän päälle vaikutusta. Tänä päivänä hän syö ihan tavallista ruokaa, suurimmasta osasta ruuista hän ei pidä ja niiden kanssa ruokailut ovat edelleen hermoja raastavia. Uusia asioita hän nykyään jo maistaa mutta valtavien ennakkoluulojen saattelemana. Sen kanssa itse olen jo sinut, että annokset ovat erittäin pieniä. Tyttö on siro ja ikäisekseen pienikokoinen joten eipä sinne mitään rekkajätkän satsia mahtuisikaan! Ja koska energiaa (todellakin!) riittää niin olen tullut tulokseen, että saa riittävästi ruokaa.

 

Kuopuksemme kanssa ajattelin ettei salama iske kahdesti samaan paikkaan. Tästä en vielä osaa varmaksi sanoa, viikko sitten olisin ollut ehkä sitä mieltä, että jaaha, taas mennään, mutta nyt hän onkin vetänyt ruokaa sellaisella innolla, että en ole voinut kuin ihastella. Hän ei ole se lapsi joka on suu auki ruualle kuin ruualle mutta hän syö. Hän syö paremmin kun saa tehdä sen itse. Syötettynä pienet kädet tarvitsevat oheistoimintaa; kirjan, lelun tai näperrettävää. Hänen kanssaan aika näyttää miten ruoka lopulta maistuu, tai sitten se vaan on kiinni tuulen suunnasta. Mene ja tiedä. Neljän vuoden äitiys on saanut ehkä äidinkin vähän relaamaan. Ainakin välillä…