tulppa ajatuksissain
Vuoden viimeiset päivät täytyi pyhittää ”levolle” ja ”vain olemiselle”. Mitä se nyt lapsiperheessä tarkoittaakaan. Akut ladattuina kävisin sitten uuden vuoden alkaessa, uudella innolla ja todenteolla omien juttujen kimppuun.
Päivät ovat olleet yhtä joulupuuroa. Meteli ja meininki kiihdyttää heti aamusta. Välillä uskon meillä asuvan enemmän kuin vain kolme lasta. Puolelta päivin huokailen, hartioita painaa. Henkinen puoli meinaa, ei siinä ole vielä fyysisesti ehtinyt sykkiä kuin muutaman tunnin. Aluksi ajattelin laittaa aivot joulusukkaan vain joulun päivien ajaksi ja sen jälkeen joka päivä pikkasen järjestellä omia asioita. Silleen ihan pienissä määrin vain, olisi loppuvuoden niinkuin lomalla ilman että liikaa ”työjuttuja” miettisi. Sitä akkujen lataamista siis.
Joulu tuli,joulu meni, niin myös tapanin päivä.. Maanantai.. Siellä ne killuvat joulusukassa edelleen. Paniikki iskee, mikään ei edisty vaikka kuinka ja vähän väliä yrittää. Et oikein mistään saa kiinni. Kaikki liikenevä aika hyötykäyttöön. Vauvan päiväuni aika – isommille peliaikaa, istut koneella ja kun itkuhälyttimestä kuuluu laulua ”..olet käyttänyt päivän vapaa-aikasi..lallallaa..” huomaat käyttäneesi koko ajan pelkkään inspiroitumiseen! Sitten ravia ja estelaukkaa loppu päivä kunnes kuu möllöttää taivaalla ja kaadut sohvalle desibelimittarin näyttäessä sallittuja arvoja.
Jotenkin olo on kuin jumissa.
Olen käynyt kävelyillä vauva vaunuissa yksin, nauttinut aurinkoisista pakkaspäivistä ja kuulokkeissa pauhaavasta mahtimusasta hiljaisuudesta. Olen viimeinkin päässyt hetkeen jonka olen itselleni asettanut . Hetkeen jota kovasti olen odottanut. Kun yritykseen liittyvät asiat ovat sen verran hyvässä jamassa voin alkaa käyttää aikaa enenemissä määrin printtien piirtämiseen ja suunnitteluun. Koko ajanhan niitä mielessä pyörittää mutta että ihan valmiiksi asti. Säilytellyt uusia tusseja,ihan vaan tätä hetkeä varten kun pääsen suoltamaan ulos kaikki ne sikakivatjutut mitä tuonne pääkoppaan oon varastoinut. Kankaanpainamiseen tarvittavia välineitä saapui laatikollinen. Seuraavasta ”tilistä” käyn hommaamassa muutaman metrin kangasta johon pääsen kokeilemaan niitä kuvia.
Niitä jotka ovat jumissa tuolla päänsisällä.
Tuntuu että ajatuksia ympäröi kupla josta välillä pulpahtelee pieniä ajatuksenpoikasia, sellaisia toivonkipinöitäplumpsahduksia, Hei, täällä me ollaan kunhan vain ulos päästään!! Pakottamallahan ei kukkokaan kieu. Kai siellä on nyt joku megasuuritukos joka täytyy saada ensin selvitetyksi? Ehkäpä, en epäilisi. Ehkä mä tarvitsen uuden pläänin.. Kaikki mieltä painavat ja vaivaavat asiat ihan ylös paperille. Asiat tärkeysjärjestykseen.
Ja luottaisi vaan siihen että sieltä ne taas tulee kunhan ovat tullakseen. Kun ei tässä kuitenkaan ihan jäniksen selässä olla.
