kipinävuoro

 

Herään yöllä. Jo kolmannen kerran.

Pikkulapsi vaiheen riemuihin kuuluvat rikkonaiset yöt. Muistelen isompien kohdilla, että 1,5 vuoden korvilla alkaa helpottamaan ja muistaa taas miltä tuntuu kun takana on yhtäjaksoisesti nukuttu yö. Onneksi tuohonkaan ei ole enään kovin pitkä matka. Tällä hetkellä yhtäjaksoiset yöt voin laskea kahden käden sormilla. Ja voin sanoa että luomet ovat kovin raskaat aamuisin.

Eräänä yhtä vilkkaana yönä, tuijotan kattoon samalla hyräillen ja silitellen toista taas untenmaille. Palaan mielessäni ajassa kymmenen vuotta taakse päin. Aikaan armeijan harmaissa ja metsäleireihin. Ja niihin öihin. Voi kun olisin silloin tiennyt.. 

 

Iltaisin ilmestyi lista josta voi katsoa milloin oli oma vuoro.

Just joo, taas keskellä yötä. Ei kerkee ku muutaman tunnin nukkua, herätys, ja taas pari tuntia unta. Oi elämä, miten mää tällasilla unilla jaksan?! Siis kokonainen tunti hereillä! 

Huoh, kaikesta sitä valittikin.

Hetkellinen univelka. Mikäs siinä istuskellessa ja tupruttamassa tupakkaa. Välillä puiden lisäämistä kamiinaan ja kesällä ei edes sitäkään! Kipinävuoro ei kilju korvaan, mökellä kun ei löydä unirättiä, hypi kuuluvasti sängyssä päästäkseen pois, tai rimpuile karkuun kun ei vaan enää nukuta. Tai no kerran joo, eräs skappari kömpi kalsareillaan ulos teltasta ja karjui kovaan ääneen kuinka siihen kamiinaan ei työnnetä enää yhtään puuta kuluvan yön aikana. Kipinävuoro ei myöskään tee yllätys herätyksiä, hetken päästä edellisestä. Eivätkä ne leiritkään paria viikkoa kauempaa kestäneet vs. reilu vuosi taas.

Kuulostaisi melkein kuin lomalle lähtisi jos nyt paikkoja vaihtaisi.

 

Kirsikkana kakun päällä,

aamulla valmis aamupala kurvasi leiriin.