Landepaukut goes to big city
Kun uusi sivu elämässä on kääntymässä.
Heinänkorsi suupielessä ja lappuhaalarit mullassa, mä suuria kysymyksiä pohdin. Näillä näkymin olisimme vaihtamassa maisemia. Tämän vuoden puolella, ensi vuonna tai sitten ehkä vasta sitä seuraavana, vielä ei niin tarkkoja tiedetä mutta ihan lähitulevaisuudessa kylläkin. Aikomuksena olisi siis pakata kamat täältä hirvien ja karhujen keskeltä ja kopsutella hevosvankkureilla kohti suurta ja sykkivää Helsinkiä. Kulut tässä nykyisessä valtakunnassamme on yhdelle aikuiselle enemmän kuin suolaiset, puhumattakaan taloon liittyvät huoltamiset ja hoitamiset. Varsinkin jos vihaa imuria. (Tai lattian pesua. Tai ennen sitä suoritettavaa tavaroiden raivaamista. Tai, taidan kyllä inhota nykyään kaikkea kodinhoitamiseen liittyvääkin,plääh. Eikä se taida kivemmaksi muuttua vaikka minkä kokoisessa asuisi) Itselleni tällainen muutos ei ole kuin tervetullutta ja saa sukat pyörimään jaloissa jo pelkästä ajatuksesta mutta se mitä nyt jännitän on tämä mun heinähattuinen kolmikko. Täällä periferian rauhassa kasvaneet, metelissä joka syntyy lähinnä omasta mölisemisestä. Vapaudesta höntyillä ulkona. Kun nyt välillä edes muistaa vetäistä kengät jalkaan lähtiessään kohti suuria seikkailuja. Ja muistaa varoa naapurin kaaharia. Liikennevaloja täällä ei ole kuin yhdet. Okei, valhe. On täällä kahdet, en vain heti muistanut. Nekin sen verran kaukana, ettei tien ylittämistä värien mukaan ohjattuna ole tarvinnut edes harjoitella. Kouluun köpötellään se muutama minuutti, jossa on oppilaita koko koulussa melkein sama määrä kuin normaalin koulun yhdellä luokalla.
Heei te! Jotka olette muuttaneet lasten kanssa jostain paljon pienemmästä ja hiljaisesta – paljon meluisampaan ja isompaan. Miten se sujui? Ihan iisibiisi, kuin kakkupalan olisi syönyt? Vai niin päin persettä, että hetken teki jo mieli puksuttella maitojunalla takaisin kotikonnuille? Ja miten sopeutuminen ihan erimittasuhteissa olevaan kouluun meni? Pitäisikö mun panikoida vähän varastoon? Ja joo, ollaanhan me kaikki erilaisia, ja sopeudumme uusiin juttuihin eritavalla, mutta muiden omat kokemukset kiinnostaa nyt tosi paljon tällä hetkellä.
Ja vielä yksi. Oikea märkäpäiväuni.. Autosta luopuminen kokonaan. Koska tällä hetkellä asioiden sijainnit eivät ole mitattavissa kortteleissa, auton pitäminen on ollut elinehto. Jumalauta mikä rahareikä! Äkkiseltään kun ynnäilin kuluja vakuutukset-verot-huollot-katsastukset-bensat-renkaat-parkkimaksut-ja mitä kaikkea nyt vielä jäikään.. Saa sillä samalla summalla parit matkakortit ja jää vielä rahaa vaikka huvinvuoksi taksiajeluihin.
Mutta pärjääkö ilman autoa ihan oikeasti?! Te joilla ei ole autoa ja joilla on lapsia ( = aika paljon ruokaa kerralla) , otatteko kottikärryt mukaan ruokakauppaan? Vai juoksetteko siellä vaan sen verran usein ettei tarvitse kerralla sataa kiloa kantaa?
Niin joo.. säästyihän sitä jokunen roponen, ja tässä vaiheessahan voisi tarvittaessa tilata vaikka sen taksin paikalle..