Kun mä syksyllä kävelin koululle pitkässä Marimekon maksimekossani ja liityin mukaan hippasen myöhässä ensimmäiselle tunnille.

Katsoin uusia opiskelukavereitani, enkä olisi tuolloin voinut vielä kuvitellakkaan millaisen aarteen ystäväkseni saisin tältä matkalta mukaan. Ihmisen, jonka kanssa todella hengaillaan samoilla aaltopituuksilla. Nauretaan, ja paljon,  meidän mielestä meidän helkkarin hyvälle huumorintajulle. Omataan paljon samanlaisia elämän sonta ämpäreitä. Ollaan vähän kuin paita ja housut. Tai sukat ja sandaalit. Pohditaan ja analysoidaan asioita, etenkin miehiä. Tehdään yhdessä töitä, samalla suurensuuria suunnitellaan. Ei tarvitse olla muuta kuin on, vaikka itkettäisi tai naurattaisi, toinen on siinä vieressä.Tai ainakin watsapin päässä. 

Tosi ystävä. 

Nyt tämä oikea käteni viettää pyöreitä. Kun keski-ikäisyys alkaa jo siintämään horisontissa ja taakse päin katsoessa nuoruus vuodet ne vain loittonevat.. Tein hälle tällaisen, sanoisimme vasemmalla kädellä, pienen jutun. Viimeistelyt jäivät tekemättä koska aika loppui ja tekstin keskittäminenkin olisi kannattanut jos vaan olisi huomannut siinä kiiressä vähän välillä hidastaa ja pikkasen suunnitella. Noh, luonne vika. Vähän meillä molemmilla.

Tuskinpa tuo haittaa, ajatus kai tärkein 😉

Mut hei, woman you rock!