Kun asiat tuntuvat soljuvan kuin itsestään… päin mäntyä..

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, olet aamulla saanut jonkun kuningasidean, ei tietoa huonosta tukkapäivästä. Vihreät valot tuntuvat suosivan. Vastaantulevat näyttävät iloisilta, askel tuntuu kepeältä. Mittanauhakin tuntuu valehtelevan. Ohhoh, miinus 6 senttiä! Päivä tuntuu rullaavan kuin rasvattu. Hyviä juttuja kun seuraa vain toisia hyviä juttuja. Jes! Vau!.. Harmi, kun se ei ole ikuista..

Lähden kirjastoon hakemaan varattua kirjaa, josta olen saanut saapumisilmoituksen tekstarilla. Ilma on vielä kuin morsian. Pyydän apua asian kanssa vastaantulevalta kirjastotädiltä. Siis siltä joka on siellä töissä. Siltä joka saa siitä palkkaa, kun joku kaltaiseni esimerkiksi kysyy mistä voi hakea saapunutta opustaan. Saan liioitellun pitkän hölmistyneen tuijotuksen..?!? Hetken mietin itsekkin että olenkohan mä nyt edes kirjastossa, nopea vilkaisu ympärille, juu ihan oikeassa paikassa olen. Kysyn asiaa uudelleen, ystävällisesti koska mähän olen yksi auringon paiste ja nykyään vaaditaan aika paljon että käyttäydyn kuin mulkku. Tässä vaiheessa huomaan ilman harmaantuneen ja sadepilvien lähenevän. -No siellä se on hyllyssä, (huitoo kädellään kyseessä olevan hyllyn suuntaan, suu viivana) muiden kirjojen vieressä. Itse voit sieltä hakea ja lainata normaalisti. Tekstarissa on se numero millä sen löydät sieltä… AIJJAA, OOKOO KIITOS KUN KERROIT! TEILLÄ ON TÄMÄ SYSTEEMI NÄKÖJÄÄN MUUTTUNUT SITTEN VIIME KERRASTA! Karjuin mielessäni menessäni etsimään. Palautelaatikkoon voisin lappusen tipauttaa asiakaspalvelun kehittämisestä.. 

Noh, meitä on moneen junaan. Huomaan pisaroiden rapsivan auton ikkunaan kun jatkan matkaa ruoka kauppaan. Huokaisen syvään, käännän äänenvoimakkuutta kaakkoon ja yritän karistella pahantuulisuutta tukasta. Tällä kertaa myyntihemmoja ei käytävällä näy. Työntelen kärryjä reippaalla vauhdilla, koska tällaista juhlahetkeä harvemmin on kun voin yksin, ilman yhtäkään mun pieniä murmeleitani, käydä hoitamassa asioita. Kukaan ei jarruttele, kinua mitään tai keskeytä ajatuksen juoksua -mitäsitäpitikäänostaa,kun lista jäi kotiin. Helppoa kuin heinän teko. Saavun kassa jonoon, vauhti pysähtyy kuin seinään. Jono liikkuu tuskastuttavan hitaasti. Vilkaisen kelloa, prkl se kirje sinne postiin! Muurahaiset valtaavat housut, samalla tähyilen kassaneidin rintamukseen.. HARJOITTELIJA. Faaaaack, TIETTY  just NYT! Rummuttelen hermostuneesti sormilla kärrynkahvaan ja näen mielessäni kuinka päivänposti lähtee klo 17 suoraan nenän edestä, näyttäen kansainvälisiä käsimerkkejä.. Mielessä käy, joidenkin urpojen tapaan huokailla kovaan ääneen, jos se nyt saisi jonon liikkeelle. Olen hiljaa. Kunnes melkein vuorollani, edessä oleva rouvas henkilö laskeskelee kolikoita ja oivoivoi, tästä kaalista puuttuu  hintalappu.. SKRIIIIIK, jotain pääni sisällä nyrjähtää.

Kun pääsen autolle, ulkona jo salamoi. Mutkan takaa huomaan kylän ainoan valoristeyksen olevan ruuhkautettu,, autokoulun oppilas siellä stögäilemässä. Mitäpä muutakaan…

Mahtavaa viikon alkua!