Metsä rauhoittaa, mieli virkistyy, verenpaine laskee… Ja mitä nyt kaikkea muutakin hyvää ja vaikuttavaa, minkä epäilemättä uskon pitävän paikkaansa. Riittäähän jo pelkkä kipollinen mustikoiden keräämistä, tuntemaan itsensä uudesti syntyneeksi.
Olen lukenut monia hyviä tarinoita telttaretkistä lasten kanssa jotka ovat onnistuneet hyvin. Lasten mielikuvitus on riittänyt viihdyttämään itsensä, niinkuin ennen vanhaan ennen pelikoneita. Ei olla oltu kokoajan toisten hiuksissa kiinni. Ruoka maistuu ja yöt nukutaan kuin tukit tähti taivaan alla. Raittiin ilman taika, niin väitetään. Kuulostaa niin hyvältä ja spesiaalilta että melkein ihan pystyn kuvitella kuinka harmooninen ja pastellinen telttailuelämys voisi tällä omalla kokoonpanolla toteutua. Tällä hetkellä vain arki ja iiihanan pitkä kesäloma lasten kanssa yksin kotona, on jo saanut aikaan huikeita hermojen venytyksiä ja kuulon alenemia. Enkä usko verenpaineenkaan liian alhaalla liruttavan. Saattaa olla että että mieli vain huvikseen maalailee piruja öiseen metsämaisemaan ja mahdollisuuksiin joilla tuosta retkestä saataisiin varsinaisen surkuhupaisa tapahtuma kerrottavaksi muille äideille. Älä vitussa lähde, mene ihan vaan yksin.
Ehkä joskus. Nyt ei lähdetä merta edemmäs kalaan, vaan seinien toiselle puolelle repullinen mielikuvitusta ( ja ihan mitä nyt vaan jokainen haluaa pakkaamisen ilosta ottaa mukaan. Kukaan ei neuvottele järkevyydestä tai laskeskele kokonaispainoa kannettavaksi) mukana.
Ensimmäiseksi ehkä tärkein asia eli sijainti ja leiripaikan valinta. Mahdollisimman läheltä ulko-ovea. Suoraan terassilta jos mahdollista, näin minimoidaan ylimääräisen roskan kulkeutuminen makuupaikkaan. Ja matka on lyhyt kun väliä kuitenkin kuljetaan harvasen hetki. Haetaan tavaroita jotka on unohdettu ottaa mukaan. Ja palautellaan niitä jotka vievät turhaa tilaa ja millä ei kuitenkaan tehdä yhtään mitään. Ja koska tästä huushollista ei löydy vielä yhtään makuupussia, voidaan majaan viedä kaikki talon peitot. ( Ja yöllä, Suomen kesän suloisen viileyden purastessa haetaan nekin peitot joita ei tiennyt talossa edes olevankaan.) Takapihan hyviin puoliin lukeutuu myös kesken unien kakka hädän takia herättänyt lapsi, ei tarvitse lähteä lapion kanssa yhtään mihinkään.
Nukkumaan menoajan lähestyessä, sytytämme kuvitteellisen nuotion ja pyöräytämme nakit pari minuuttia mikrossa. Eikä tarvitse lähteä kantamaan ja keittämään vettä astioidenpesua varten, senkuin lataa likaset aapeekoohon ja suuntaa nenän kohti yöllistä makuusoppea. Teltan pystytyksen sisartoimituksena on ollut tramboliinin vuoraaminen lakanoilla. Koska, eihän kukaan halua nähdä mitä yöllisiä kavereita siellä ympärillä liikkuukaan kunhan on ummistanut silmänsä. Näissäkin jutuissa vain mielikuvitus on rajana. Ja kunhan niistä muistuttaa muitakin niin ei tarvitse yksinään pelätä. ( Ja tässä kohtaa muistutuksena kohta yksi, sijainti. Tarpeen vaatiessa leirielämän voi jättää kesken, ja häipyä jatkamaan uniaan omaan sänkyyn lukkojen taakse.) Jouluvalojen lisäämisellä saa kivasti tunnelmaa ja voi hippasen verran karistella pimeyttä ja samalla niitä mahdollisia yöllisiä vieraita.
Aamun sarastessa huomaat että raittiin ilman taika todellakin toimii ja kaikki ovat nukkuneet kuin tukit. Paitsi sinä itse. Olet vahtinut koko yön ettei kenelläkään ole kylmä, vetämällä peittoja suojaksi aina kun joku kylkeään kääntää. Ripustellut lisälakanoita lämpöeristeeksi, tuulen tuivertaessa pienimmistäkin raoista. Jostain kumman syystä nukkumatti on kurvannut kaukaa kohdaltasi. Päivät todellakin taas lyhenee, huomaat vilkuillessa kelloa kun odottelet auringon nousevan.
Yhteenveto: Lapset tykkäsivät, itsellesi riittää leirin pystytys kerran kesään.
