Alku

Mistä aloittaisin?

 

Siitäkö, kun tanssin ringissä parhaiden ystävieni kanssa Östermalmilla baarissa, jonka nimeä en osaa edes lausua? Olen aiemmin päivällä ostanut kahdensadan euron nahkahameen, juuri sen, jota olen ihastellut muotiblogeissa. Olen meikannut kaksi tuntia, kähertänyt hiuksiani tunnin, juonut ainakin pullon viiniä ja vatsassani lepattaa alkuillan perhoset. Aurinkoinen alkukesän ilta tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia.

 

Tyhjyys iskee. Musiikki soi kovaa, mutta kaikki ympärilläni tuntuu hidastuvan.

Wake me up when it’s all over, when I’m wiser and I’m older.

Menen vessaan, suljen oven perässäni. Hautaan pääni käsiini, ja tuttu mantra alkaa pyöriä päässäni.

 

Ei se mitään, että pikavippi.fi maksaa koko tämän reissun, ei se mitään, että ostin hameen Tuohi-luottokortilla, kyllä mä pärjään, saan maksettua takaisin, jos en saa, alan myydä persettä, menen vihdoin sinne velkaneuvojalle, otan vielä isomman lainan, voitan lotossa, tapan itseni. Kyllä kai se sossu auttaa.

Kädet tärisee vielä hetken verran. Käyn ulkona sytyttämässä tupakan.

Palaan takaisin tanssilattialle.

”Shotit”, huudan ystävilleni samalla, kun kaivan Osuuspankin luottokorttiani Korsin pikkulaukusta, jonka osamaksuista Intrum Justitia on muistutellut minua jo useaan otteeseen.

Ei se mitään, kyllä mä selviän. Ja jos en selviä, tapan itseni.