Blue

Eilen illalla ajattelin keittää teetä. Äiti oli ostanut minulle Indiskasta pussin Chaita, ja juuri kun olin saanut pakkauksen auki, se lipesi käsistäni ja irtoteet levisivät pitkin keittiön lattiaa. Normaalioloissa olisin kurtistanut kulmia ja ryhtynyt siivoushommiin, mutta eilen en osannut tehdä muuta kuin purskahtaa itkuun.

Kuten edellisessä postauksessa avasin, loka- ja marraskuu ovat olleet aikamoista pyöritystä. Kulunut vuosi on muutenkin ollut henkisesti hyvin raskas; on ollut suruja, vastoinkäymisiä, romahduksia, hidasta eteenpäin ryömimistä ja näiden aiheuttamaa itsesäälissä kierimistä. Tiedättekö sellaisen olotilan, kun tarmokkaasti yrität tehdä uusia asioita ja parantaa elämänlaatua, niin sitten nurkan takana vaanii joku, valmiina kaatamaan sinut maahan?

Siihen kaatumisen pelkäämiseen väsyy. Niin, ettei lopulta enää edes viitsi yrittää. Pienetkin vastoinkäymiset saavat valtavat mittasuhteet ja niistä yli päästäkseen joutuu ponnistelemaan valtavasti. Pikkuhiljaa alkaa epäilemään kaikkia valintoja elämässä ja ennen kaikkea itseään. Jos tuntee antaneensa kaikkensa, eikä se riitäkään, mitä täytyy tehdä? Itseensä uskominen ja toisten saavutuksista iloitseminen on hyvin vaikeaa (vaikka en koekaan olevani mitenkään kateellinen ihminen), kun makaa naamallaan maassa, elämä ympärille levinneenä. Vähän niin kuin se chaiteepussi.

En usko mihinkään uuden vuoden magiaan, mutta nyt kovasti toivon, että ensi vuosi olisi vähän suotuisampi. Vuoteen 2014 on mahtunut paljon kivoja juttujakin, sitä en kiellä, mutta valitettavasti ne huonot kokemukset ovat jyränneet hyvät hetket alleen. Mutta sellaistahan se elämä on, rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Onneksi rinnallani on ihminen, joka kuulee nyyhkimiseni ja saapuu paikalle, halaa minua lujasti ja siivoaa sitten teemuruset kanssani. Onneksi kaikesta ei tarvitse selvitä ihan yksin.

 

”What if I fall? 
Oh but my darling, what if you fly?”
– Erin Hanson

(Tämä lainaus on mielestäni hirveän lohdullinen. Aika pinterest, mutta haluaisin kuitenkin melkein tulostaa tämän seinälle muistuttamaan, että joskus vielä onnistaa, kun vaan jaksaa yrittää.)