Blue

pilvinen.jpg

Eilen illalla ajattelin keittää teetä. Äiti oli ostanut minulle Indiskasta pussin Chaita, ja juuri kun olin saanut pakkauksen auki, se lipesi käsistäni ja irtoteet levisivät pitkin keittiön lattiaa. Normaalioloissa olisin kurtistanut kulmia ja ryhtynyt siivoushommiin, mutta eilen en osannut tehdä muuta kuin purskahtaa itkuun.

Kuten edellisessä postauksessa avasin, loka- ja marraskuu ovat olleet aikamoista pyöritystä. Kulunut vuosi on muutenkin ollut henkisesti hyvin raskas; on ollut suruja, vastoinkäymisiä, romahduksia, hidasta eteenpäin ryömimistä ja näiden aiheuttamaa itsesäälissä kierimistä. Tiedättekö sellaisen olotilan, kun tarmokkaasti yrität tehdä uusia asioita ja parantaa elämänlaatua, niin sitten nurkan takana vaanii joku, valmiina kaatamaan sinut maahan?

Siihen kaatumisen pelkäämiseen väsyy. Niin, ettei lopulta enää edes viitsi yrittää. Pienetkin vastoinkäymiset saavat valtavat mittasuhteet ja niistä yli päästäkseen joutuu ponnistelemaan valtavasti. Pikkuhiljaa alkaa epäilemään kaikkia valintoja elämässä ja ennen kaikkea itseään. Jos tuntee antaneensa kaikkensa, eikä se riitäkään, mitä täytyy tehdä? Itseensä uskominen ja toisten saavutuksista iloitseminen on hyvin vaikeaa (vaikka en koekaan olevani mitenkään kateellinen ihminen), kun makaa naamallaan maassa, elämä ympärille levinneenä. Vähän niin kuin se chaiteepussi.

En usko mihinkään uuden vuoden magiaan, mutta nyt kovasti toivon, että ensi vuosi olisi vähän suotuisampi. Vuoteen 2014 on mahtunut paljon kivoja juttujakin, sitä en kiellä, mutta valitettavasti ne huonot kokemukset ovat jyränneet hyvät hetket alleen. Mutta sellaistahan se elämä on, rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Onneksi rinnallani on ihminen, joka kuulee nyyhkimiseni ja saapuu paikalle, halaa minua lujasti ja siivoaa sitten teemuruset kanssani. Onneksi kaikesta ei tarvitse selvitä ihan yksin.

 

”What if I fall? 
Oh but my darling, what if you fly?”
– 
Erin Hanson

(Tämä lainaus on mielestäni hirveän lohdullinen. Aika pinterest, mutta haluaisin kuitenkin melkein tulostaa tämän seinälle muistuttamaan, että joskus vielä onnistaa, kun vaan jaksaa yrittää.)

Kommentit (18)
  1. Tuo on niin tuttu tunne, että kun hirveästi yrittää kaikesta hankaluudesta huolimatta tehdä kaikkensa ja sitten tulee joku, joskus ehkä jopa vähän tyhmäkin juttu, joka lannistaa yhtäkkiä ihan kauheasti. Yks kirsikka siinä paskakasan päällä ei tunnu kauheesti lohduttavan. Nyt kaatunut teepussi itkettää, vaikka normaalisti ei; on niin kauheasti prosessoitavaa että tulee tuollaisia tunneryöpsähdyksiä. Mutta sekin on vain väliaikaista. Ja se ei haittaa yhtään jos teepussi tai kärpänen ikkunan välissä itkettää! Jos yhtään lohduttaa niin en epäile hetkeäkään ettetkö sä löytäis elämällesi ne sinulle oikeat valinnat ja myös onnistuisi niissä tavoitteissa jotka haluat saavuuttaa. Tsemppiä ja mahtavia mahdollisuuksia ens vuoteen ja kaikkeen ja go gurl!

  2. Johanna - Kotilo
    16.12.2014, 16:51

    Voi sentään. :/ Jos yhtään lohduttaa, niin ainakin harjoittelussa onnistuit ihan kaikessa mihin ryhdyit! Mun vuosi on ollut muuten hyvä, mutta syksyyn on liittynyt paljon rankkuuksia. Sellaista on elämä, likoa ja hikeä, sanoi Uppo Nallekin konsanaan. Ihanaa joulunodotusta Katja. Kohta koittaa lepo!

    1. Kiitos Johanna, harjoittelu kuuluikin niihin tämän vuoden kivoimpiin juttuihin 🙂 Toivotaan että meidän kummakin ensi vuosi alkaa kevyempänä ja on valoa täynnä. Kuin myös kivaa joulua sinne! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *