Näppärä pikku käsityöläinen

Tein tänään kultasormuksia.  Tämän nimenomaisen sormusmallin kohdalla se tarkoittaa sitä, että on aihiotanko, josta sahaan oikean pituisia runkoja, lyön niihin tarvittavat leimat ja vasaroin pyöreähköksi niin, että päät osuvat tarkasti kohdakkain. Seuraavaksi sauma juotetaan nestekaasuliekillä umpeen, sormus pyöristetään kunnolla ja lyödään lopullisesti oikeaan kokoon. Oikaisin työvaiheissa jo nyt roimasti, ja oikaisen vielä enemmän, kun sanon, että lopuksi sormus hiotaan ja kiillotetaan. Pääkohdiltaan työ kuitenkin etenee noin. Matkan varrella  saattaa silti sattua yhtä ja toista, kuten tänään.

Tällä kertaa sormus, vallaton, päätti hypätä kesken juottamista punahehkuisena juotosalustalta pahki tekijäänsä. En ymmärrä miten siinä niin kävi, jotakin hassua pinsettien kanssa varmaankin tapahtui. Räpistelin lentävää sormusta pakoon miten parhaiten taisin, eikä farkkuihin sitten lopulta tullut kovin suurta reikää…

Koin déjà vu:n opiskeluaikaiseen lentävän rannerenkaan tapaukseen. Olin rakennellut onttoa hopeista rannerengasta suurella hartaudella, kun se vihoviimeisessä juotoksessa teki saman hyppyliikkeen kuin tämänpäiväinen sormus. Minulla ei ollut aikomustakaan päästää sitä putoamaan lattialle asti, joten pamautin polvet ääntä nopeammin yhteen. Koru laskeutui hienosti suoraan syliini jättäen useiksi vuosiksi molempiin reisiin kauniit, puolipyöreät palovammat.  Rannerengas selvisi vammoitta.

Saattaisi viimeinkin olla aika hankkia oikea, nahkainen kultasepänessu.

Ai niin, tuo kuva. Se on perheessä varttuvan taitavan pikku käsityöläisen tuote. Hän fanittaa kovasti – tuota noin – Beatlesia?