Arvoisa minä, sinä, hän…

Viikon kuluttua, 8.3. on kansainvälinen naistenpäivä. Siitä muistui mieleeni pari naisellista tarinaa elävästä elämästä.

untitled-1_edited-2.jpg

Ystäväni kävi pienessä boutique-liikkeessä etsimässä itselleen juhlakolttua. Myyjätär tuli tarjoamaan apuaan, mikä oli oikein mukavaa sinänsä, mutta lähestymistapa ei oikein osunut kohdalleen: ”Tässä puvussa on erittäin hyvä, hoikentava leikkaus!” Ystäväni ei ollut siihen elonpäivään mennessä havainnut itsessään kaipuuta lisähoikkuuteen, eikä suuresti lämmennyt myyjän – luultavasti vain viattomuuksissaan – esiintuomalle näkemykselle. Mekko kumppaneineen jäi rauhassa roikkumaan tankoonsa, eikä myyjäparalle luultavasti koskaan valjennut missä meni mönkään.

Toinen ystäväni oli kampaajalla. Kampaaja suositteli hänelle päältä kuohkeaa, lisäpituutta tuovaa kampausmallia. Noh… kyseinen ystäväni on 151 cm pitkä. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että siinä olisi jo kaivattu kuun painovoimakenttää ynnä yliluonnollista hattaratupeerausta á la Marge Simpson, jos suomalaisnaisen keskimittaa olisi ollut tarkoitus edes lähennellä. Ystäväni torjui kohteliaasti ehdotuksen, sillä hän on – luonnollisesti – koko aikuisikänsä ollut 151-senttinen, eikä tunne tarvetta muuta ollakaan.

Kanssaihmisten ulkonäköön puuttuminen on niin delikantti asia, että mitään muita kuin positiivisia kommentteja ei tarvitsisi viljellä. Noissa kahdessa tarinassa on kuitenkin hieno itsensä hyväksymisen ja arvostamisen ajatus.

Pienikin on kaunista, joten pienuuttaan voi kaikin mokomin vaikka korostaa kun asia ei ole itselle ongelma. Tai jos ihmisessä on muutakin kuin luut ja nahka, niin miksi yrittää piilottaa itsensä muuksi kuin on? Ryhti suoraksi ja pää pystyyn, pitkät ja pätkät! Ja jos omassa ukonäössä jokin ei miellytäkään, niin peittämisen sijasta kannattaa korostaa sitä mistä itsessään pitää. Se tekee hyvää myös itsetunnolle, joka muuten on kaikkinaisen kauneuden kivijalka. Itsestään pitävä, omanarvontuntoinen ihminen loistaa ja hehkuu.

Jospa puutteiden ja virheiden sijasta yrittäisimme kaikki entistä useammin nähdä hyvää ja persoonallista sekä itsessämme että kanssaeläjissä – ja myös sanoisimme sen ääneen?

Tästä positiivinen ketjureaktio kevääseen, siskot: Kehu nainen päivässä, aloita itsestäsi!

Muoti Mieli Meikki Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.