Ladataan...
Kulttuurikaljalla

Aleksi Salmenperän elokuva Tyhjiö. Kuvassa vasemmalta Kari Heiskanen, Tommi Korpela, Laura Birn, Kaija Pakarinen. Kuva Heikki Färm.

Kun mies teippaa itsensä pahimmalla itsekritiikin hetkellä huonekaluihin ja toteaa olevansa paska kirjailija, valtava samaistumisen tunne pyyhkäisee lävitseni. En ole vielä koskaan konkreettisesti tarttunut ilmastointiteippiin tuossa tarkoituksessa, mutta tehnyt on mieli. Ehkä sitten seuraavalla kerralla, kun totean olevani huono piirtäjä, kamala kuvankäsittelijä, onneton taittaja ja paska graafikko eli kertakaikkisen kelvoton ihminen kaikin puolin. Monesti itsekritiikki kasvaa suhteettomaksi ja on kokoonsa nähden vailla todellisuuspohjaa, mutta tunne on valitettavan tosi.

Juuri samaistumisen kokemus tekee kotimaisesta Tyhjiö-elokuvasta (käsikirjoitus ja ohjaus Aleksi Salmenperä) mielenkiintoisen. Tarinassa Eero (Tommi Korpela) on tyhjän paperin kammosta kärsivä kirjailija, jolta odotetaan seuraavaa hittiteosta: niin appivanhempien, opettajatuttavien kuin ennen kaikkea kustantamon toimesta. Eeron paineita ei helpota sekään, että näyttelijäpuoliso Pihla (Laura Birn) on uransa nousukiidossa. Parisuhde taas liukuu tasaista vauhtia päin helvettiä.

Elokuva näyttää karrikoiden, mutta osuvasti kuinka turhauttavaa luova työ voi pahimmillaan olla. Jotain pitäisi luoda, suurta ja mahtavaa mielellään, mutta mitään ei synny ja syntymättömyys lamaannuttaa. Tsempit ja neuvot ärsyttävät. Se toinen tekijä on paljon parempi kuin minä, tunnustusta saanut (syystäkin, mutta unohdetaan se) ja niin saatanan vaatimaton. Itse muuttuu kyyniseksi ja arvostelee mielellään muita olemattomista tai kuvitelluista virheistä.

Elokuva liikkuu syvissä vesissä. Se on liian vakavailmeinen ollakseen komedia ja liian hauska ollakseen draama. Mikä lajityyppi nyt sitten onkaan, en tiedä, mutta olen valtavan iloinen, että tällaista elokuvaa Suomessa tehdään. 

Suurin osa näyttelijöistä on tuttuja lukuisista kotimaisista tuotannoista, mutta mitä siitä: hyvin vetävät! Näin paljon en tiennyt Tommi Korpelasta pitäväni, mutta ilmeisesti pidän Tommi Korpelasta, sillä itseään säälivä Eero tuntuu todelta. Laura Birnin kanssa tekisi mieli heittää ylävitoset ja myös pienemmät roolit tehdään uskottavasti ja pieteetillä (näissä mm. Kaija Pakarinen, Kari Heiskanen, Leea Klemola).

Lukuisat viittaukset (esimerkiksi Putous- ja Efter Nio -ohjelmiin) sekä riemastuttavat cameot (mm. Kari Hotakainen, Sofi Oksanen) sitovat tarinan tähän päivään ja ympäristöön, tehden siitä uskottavan. Luinko tästä? Olinko tuolla? Ja olenko muka oikeasti niin fiksu, että tajuan tuon jutun?

Visuaalisesti hykerryttävin valinta on esittää todellisuus mustavalkoisena. Syy tälle, totta kai, selviää lopulta.

Ja niin – yleensä siihen naurettavaan itsekritiikkiin auttaa toisen luovan työn tekijän sanat: ”Älä huoli, niin minäkin.”

Aleksi Salmenperän elokuva Tyhjiö elokuvateattereissa 28.9.2018 alkaen.

Ladataan...

Ladataan...
Kulttuurikaljalla

Monologiesitys Kilari. Kuvassa Amanda Palo. Valokuva Samuli Leino.

Alkuun soitetaan äidille. "Kaikki on hyvin", naisääni toistelee yhä uudestaan ja uudestaan. Asian todellisen laidan ymmärtää silmänräpäyksessä: ei, kaikki ei ole hyvin. Itse asiassa kaikki on päin helvettiä.

Nainen on Amanda Palo, jonka käsikirjoittama ja esittämä Kilari-monologi käsittelee seksuaalista väkivaltaa. Omakohtaisten kokemusten pohjalta syntynyt teatteriesitys on paikka, jonka toivoisi olevan vain harhapolku ikävässä unessa. Paikka, jossa ihmisen on kannettava niin syviä arpia, että pelkkä ajatus niistä salpaa hengityksen.

Kilari on kertomus rikotusta ihmisestä. Se on kertomus mielen järkkymisestä, lamaannuttavasta tilasta, jonne väkivaltaa kokenut joutuu. "Mä olen jäänyt jyrän alle", nainen toteaa ja jatkaa, ettei ole itse valinnut asvaltilla oloa. Hänet on heitetty sinne.

Esitys keskittyy tapahtumiin väkivallanteon jälkeen. Se sisältää yksittäisiä hetkiä häpeästä, kulissien ylläpidosta ja kauppareissujen karttamisesta. Läsnä on myös pelko hulluksi leimautumisesta, vaikka kenen tahansa terveys kärsisi samanlaisen kokemuksen johdosta.

Lisäksi esitys muistuttaa ikiaikaisesta, keskusteluun kuin keskusteluun eksyvästä huutelijasta, joka syyttää: mitäs läksit, olitko kännissä.

Monologi herättää katsojassa surua, raivoa ja myötätuntoa. Kukaan ei halua tehdä tällaista esitystä, mutta onneksi Amanda Palo on ohjaaja Olga Palon kanssa tarttunut aiheeseen.

Vaikka monologin aihe on raskas, sitä on helppo katsoa. Syvistä vesistä kuljetaan absurdin koomisiin tilanteisiin, joissa esimerkiksi hyvää tarkoittava ystävä ehdottaa mindfulnessia, joogaa ja unta. Esitys päättyy vaihtoehtoiseen tilanteeseen, joka toivottavasti joskus on täyttä totta.

Kilari on kertomus rikotusta ihmisestä, jolla on toivoa.

Kilari-monologiesitys Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä 14.12.2017 saakka.

Ladataan...

Ladataan...
Kulttuurikaljalla

Pöllömetsä-näyttelyssä on esillä myös taiteilijan sarjakuvia. Valokuva Terhi Ekebom.

Terhi Ekebomin Pöllömetsä-teoksen äärellä olo on vaikuttunut. Galleria Kreutzissa katsoja tuntee astuneensa sisään valtavaan sarjakuva- tai kuvakirjaan.

Näyttelytilan seinät on täytetty serigrafiavedoksilla, joiden toistuva kuvio muodostaa katsojan ympärille kaksiulotteisen metsän. Oksat kulkevat vaakatasossa seinän päästä päähän, välillä väriään muuttaen.

Metsä on luonnonvalkoinen, musta ja hopea. Ja tiheä, täynnä oksista kasvavia lehtiä ja kukkia, niiden läpi olisi vaikea kulkea. Ehkä metsää ei olekaan tarkoitettu meille ihmisille? Ehkä vedosten takana ei olekaan seinää vaan salattu paikka, jonne meillä ei ole lupaa mennä mutta jonka laidalta saamme kurkistaa sisään?

Tässä metsässä pöllöt tuntuvat ottaneen ihmisen paikan. Eräs kaksikko istuu metsän oksistossa. Huomaan samaistuvani pöllöistä pienempään: se ajattelee liikaa, kysyy taukoamatta kysymyksiä, toistaa itseään, pyörittelee ongelmiaan.

Isompi ei lähde kriiseilyyn mukaan ollenkaan vaan sen sijaan tarjoaa suoraviivaisia vastauksia. Nukut huonosti? No, ehkä se on sinun tapasi levätä. Moinen näsäviisaus veisi hermoni.

Oksien välistä pilkistää myös lentävä pöllö. Öisessä metsässä käy kuhina.

Terhi Ekebomin näyttely Pöllömetsä Galleria Kreutzissa Porvoossa 29.10.2017 saakka.

Ladataan...

Pages