Lupasin kertoa itsestäni ja sairaudestani. Nyt vain raapaisen pintaa, koska tästä olisi niin paljon sanottavaa ja postaus venyisi liiankin paljon.

Esikoisen syntymän jälkeen, oikeastaan sen jälkeen kun lopetin imetyksen, aloin kärsimään aivan järkyttävistä vatsakivuista. Kivut olivat ylävatsalla ja jouduin olemaan sairaalan vuodeosastollakin yötä tutkimuksissa. Mitään ei varsinaisesti löytynyt. Minulle määrättiin kipulääkkeitä ja käskettiin palaamaan udelleen, jos kivut palaisivat. Ja ne palasivat. Useina päivinä kuukaudessa, monena päivänä putkeen. Toisinaan oli hyviä kausia ja olin kivuton viikon, ehkä jopa kaksikin. Kuitenkin aina päädyin takaisin lääkärin vastaanotolle. Lisää särkylääkkeitä ja kehotuksia muuttaa ruokavaliota. Minä jätin maidon pois, viljat, joitain kasviksia ja erinäisiä tuoka-aineita, jos vaikka olisi allergiaa. Mikään ei auttanut. Yhden kerran taas päivystyksessä lääkäri sattui kysymään kuukautisista. Onko kivuilla mitään yhteyttä? Naurahdin silloin ja totesin ettei mitenkään olisi mahdollista että kivut olisivat kuukautiskipuja. Vai oliko?

Asia jäi vaivaamaan. Kun seuraavan keran kivut palasivat, seurailin päiviä, milloin ne olivat pahimmillaan ja milloin lievittyivät. Soitin samantien yksityiselle naistetautien erikoislääkärille ajan. Lääkäri oli tuttu raskausajalta ja tiesin hänen olevan ammattitaitoinen. Käynti oli järkytys. Olin aina kärsinyt kipeistä kuukautisista ja ajatellut sen olevan normaalia. Kaikkihan niistä kärsii? Ilmeisesti ei. Lääkäri oli perusteellinen ja kyseli tarkkaan. Kerroin kaiken kuukautisistani ja vuodesta, jonka aikaa yritimme lasta saada, sekä uusista vatsakivuista. Ei ollut epäilystäkään, että kaikki nämä vuodet olen kärsinyt endometrioosista.

Mutta mikä se on? Sain kattavan paketin tietoa sairaudesta ja miten sen kanssa voidaan yrittää edetä. Varmaa diagnoosia ei saa ilman leikkausta, tämä kuitenkin riitti minulle. Haaveissa oli silloin toinen lapsi, joten hormonihoito ei tullut kysymykseen. Kipulääkkeitä. Palattin siis lähtöruutuun. No, ei siinä mitään. Ainakin tiedän mikä minua vaivaa ja tulevaisuudessa osaan vaatia oikeaa hoitoa.

Kärvistelin kipulääkkeiden voimalla muutaman kuukauden ja sain kaksi hailakkaa punaista viivaa raskaustestiin. Valitettavasti viikkoa myöhemmin aloin vuotamaan ja verikokeet kertoivat armottomat totuuden, raskaus oli mennyt kesken jo alkuvaiheessa. Kärvistelin lääkkeiden voimalla vielä puoli vuotta ja tuli aamu jolloin muistin, kuukautiset ovat viikon myöhässä ja varsinaisia kipuja ei ollut. Testiin pärähti kaksi todella vahvaa viivaa. Kuopus ilmoitti tulostaan.

Raskausaikaa (kumpaakaan) en ollut täysin kivuton, erilailla vain. Ja nyt kivut ovat taas palanneet normaaleiksi, mutta pahempana. Hoitona hormonikierukka. Päätös oli vaikea, itseasiassa todella vaikea. Ja teen siitä vielä piakkoin oman postauksen.

Monilla jää endometrioosi diagnoosi tekemättä. Sairaudesta on aivan liian vähän tietoa ja sitä vähää jaetaan ihan liian harvalle. Jos olisin silloin ala-asteikäisenä tirppana saanut käsiini tietopaketin endosta, olisin hoitanut oireita pidempään. Toki aloitin pillerien käytön harvinaisen nuorella iällä ja samalla tietämättäni hoidin sairautta, mutta olisin osannut asennoitua paremmin kipuihin. Ne kun eivät kuuluu joka naisen elämään. Nyt odottelen kierukan vaikutusta, jos siitä ei ole apua, on edessä leikkaus.