Alkukirjoitus sohvannurkasta

Olen nopea innostumaan uusista asioista. Mutta oli se sitten työläs uuden kaulahuivin neulominen tai vatsatanssi, niin alkuinnostuksen jälkeen nopeasti palaan samaan vanhaan mukavuudenhaluuni sohvanpohjalle kaukosäädin kainalossa ja teemuki toisessa. Pahin liikunnan vihaaja sisälläni heitti ennakkoluulot vuosi sitten romukoppaan ja totesi että vaikka vatsatanssi ja hiihto eivät omia juttujani olekaan, niin pakkohan sitä minullekin sopivia liikuntalajeja olla! Läheisen kuntostudion ohjelmistosta löytyikin ne sillä hetkellä kiinnostavimmat lajit ja työmatkapyöräilykin toi arkeen mukavasti liikuntaa. Kiloja oli karissut ja olo omassa kropassa oli pitkästä aikaa mukava. Mutta sitten tuli kesä ja laiskuus. Eihän sitä kauniina päivänä jaksa sisällä zumbata ja monta muuta tekosyytä. Ja kyllähän sitä kesällä nyt vähän kakkua, kaljaa ja kaikkia mahdollisia herkkuja voi syödä normaaliruokavalion sijasta. Syksyllä housut puristi, eikä keväällä hankitut farkut mahtunutkaan. Se on helppo aina selitellä että kyllä ne kesäkilot pikkuhiljaa arjessa katoavat, ja kansanopiston jooga kurssit silloin tällöin riittävät. Ihanaa itsepetosta! Kirsikkana kakun päälle jouluherkut ja käpertyminen sohvannurkkaan suklaarasian kanssa.

Mutta nyt vihdoin kohtaan totuuden. Avasin silmät ja katsoin peiliin, vastaan ei katsonut se hyvinvoiva ihminen jollainen toivoisin olevan. Tämä blogi kertoo siitä kuinka laiskimus tavoittelee liikunnasta arkeen kuuluvaa tapaa ja iloa, ei pakollista pahaa. Kasvutarina kuinka sohvalta noustaan ja itseään otetaan niskasta. Aijon kokeilla uusia lajeja, uusia reseptejä, ja uusia tapoja. Kunto nousuun ja hymy hulille, tänä vuonna aijon tulla paremmaksi versioksi itsestäni!