Lily

Kunpa joku pitelisi minua kädestä

katerine

Miten rakastutaan?

It´s a little bit funny this feeling inside… Ellie laulaa rakastumisesta.

Olen usein miettinyt, miten rakastutaan, miltä se tuntuu. En usko että tiedän.

Ei pidä käsittää väärin. Olen minä ollut rakastunut. Olen rakastunut ja muistan tasan tarkkaan kuinka hullulta ja pökerryttävältä se tuntui. Se tuntuu ruumiissa ja huimauksena päässä. Rakastuessa elämään tulee ihan uusi intensiteetti: kaikki tuntuu paremmalta. Olo on voimakas, energinen, ihana ja vahva. rakkauskumppanin kanssamuodostuu täysin uusi maailma. Puitteet ympärillä saattavat olla vanhat, mutta oleminen on silti kuin astuisi johonkin uuteen, kokemattomaan, sellaiseen jota kukaan ei ole koskaan asuttanut. Koskematon hanki, jonka saa rikkoa. Tyyni vedenpinta, jossa saat kellua. Eikä kukaan ole koskaan tuntenut samoin.

Siltä se tuntui. Silloin.

En usko että se on enää sama. Jotkut sanovat jopa, että ihminen voi olla vain kerran rakastunut. Sitä en usko, mutta ainakin ihminen voi olla vain kerran ensirakastunut.

Olen sanonut kolmelle miehelle, että rakastan sinua. Tällä hetkellä saatan pyöritellä silmiäni sille, että olin rakastunut siihen muusikon retkuun. Saatan haluta kieltää, että rakastin kuusitoistavuotiaana sitä rasistista junttia. Saatan muistella kolmatta rakkauttani suurena rakkaustarinana, joka ei kuitenkaan kestänyt todellisuutta. Haluaisin mitätöidä vanhat rakkaudet ja ajatella, etten tiennyt mistään mitään. Kieltää kaiken. Mutta silloin myös mitätöisin senhetkisen itseni. Silloin olin rakastunut, mutta en minä enää tällä elämän kokemuksella ja tällä sivistyksellä ja tällä itsetuntemuksella heihin rakastuisi.

En usko että tiedän, miten olla rakastunut, koska tämä tämän hetkinen ihminen ei ole koskaan ollut rakastunut. Viime rakastumisesta olen kasvanut täysin uudeksi ihmiseksi. Miltä tuntuu rakastua, kun on oppinut elämään yksin, kun on oppinut arvostamaan itseään niin ettei rakkauden halu ole ainakaan sitä, että haluaisi vain tuntea itsensä hyväksytyksi?

Voisinko enää edes hullaantua kuten hullaannuin joskus? Voiko rakkaus edelleen viedä järjen mennessään? Yhdestä asiasta olen melko varma. Rakastuminen on vaikeampaa. Kun on käynyt läpi puolihelvetin rakkauden tähden, ei siihen ihan helpolla ryhdy. Kun on kohtuullisen tyytyväinen elämäänsä, ei halua rakastua ellei ole ihan varma että se kannattaa. Ja ennen kaikkea: on vaikeaa tavata potentiaalista rakkauskandidaattia – mutta se on toinen tarina.

Yllä olevan herkkä ja kaunosieluinen biisi ja tämä aihe tuo mieleen errän kaunosieluisen klassikon:

Suhteet Rakkaus
katerine

Tähän on tultu

Niin, tähän on sitten tultu. Olen aloittanut julkisen marinan siitä, että olen yksin.

Olen viimeksi ollut parisuhteessa nelisen vuotta sitten. Aina säännöllisin väliajoin yksin oleminen on ketuttanut. Aina säännöllisesti se on tuntunut hyvältä. Kyseessä ei ole millään tavalla vastakkainasettelu, kumpi on parempaa sinkkuus vai parisuhteilu. Kaikelle aikansa. Ilman parisuhdetta vietetyt vuodet ovat olleet antoisia ja tarpeellisia. Edellinen parisuhde oli kuluttanut minut henkihieveriin. (Todella.) Mutta pikkuhiljaa yksin olo on alkanut kuristaa yhä enemmän ja enemmän.

Ystäväni, joka ei tahdo parisuhdetta ja lapsia ja on myös varma siitä, kysyi miksi haluaisin miehen. Vastasin, että minusta tuntuu että minulla olisi annettavaa. En minä miestä halua yksinäisyyteni tähden tai lapsen tähden. Tahdon jakaa elämäni sellaisen kanssa, jonka vieressä voin nukkua yöt, jonka kanssa voisin matkustaa, jonka kanssa voisin keskustella, jonka halauksesta tulisi hyvä olo ja jonka saisin hymyilemään. Tahtoisin löytää kumppanin, koska minusta tuntuu, että minulla olisi annettavaa.

Eipä sillä, maailmalla on annettavaa minulle yksinäänkin. Viimeisen neljän vuoden aikana olen saanut tutustua itseeni. Yksinään olo on kasvattanut. Ei niinkään pärjäämään hammasta purren vastoinkäymisissä vaan kuuntelemaan itseäni ja sitä, miten minä voin. En ole paennut yksinäisyyttäni hälläväliäsuhteisiin, en ole tyydyttänyt halujani yhden yön jutuilla, en ole purkanut jokaista pientä yksinäisyyden kolotusta ystäville. Hiljaisuudessa kuulee paremmin ja oppii tuntemaan itsensä. Ja niin sitä pystyy kommunikoimaan paremmin muidenkin kanssa.

Eräs opettajani / ystäväni on opettanut minulle yhden tärkeimmistä asioista: ihminen on kosketuksissa itseensä ainoastaan muiden kautta. Eikä hän tarkoittanut mitään psykologian peiliteoriahevonkukkua vaan sitä, että kommunikaatio toisten kanssa on se, miten maailmassa pitäisi olla.

Enhän minä yksin tässä maailmassa ole. On minulla rakkautta. On ystävät, perhe jossain kaukana, kämppis jakamassa kotiasioita ja eräs mies välillä hellimässä. Mutta ei mikään ole verrattavissa siihen kaikkein läheisimpään rakkauteen.

Suhteet Oma elämä