Tähän on tultu

Niin, tähän on sitten tultu. Olen aloittanut julkisen marinan siitä, että olen yksin.

Olen viimeksi ollut parisuhteessa nelisen vuotta sitten. Aina säännöllisin väliajoin yksin oleminen on ketuttanut. Aina säännöllisesti se on tuntunut hyvältä. Kyseessä ei ole millään tavalla vastakkainasettelu, kumpi on parempaa sinkkuus vai parisuhteilu. Kaikelle aikansa. Ilman parisuhdetta vietetyt vuodet ovat olleet antoisia ja tarpeellisia. Edellinen parisuhde oli kuluttanut minut henkihieveriin. (Todella.) Mutta pikkuhiljaa yksin olo on alkanut kuristaa yhä enemmän ja enemmän.

Ystäväni, joka ei tahdo parisuhdetta ja lapsia ja on myös varma siitä, kysyi miksi haluaisin miehen. Vastasin, että minusta tuntuu että minulla olisi annettavaa. En minä miestä halua yksinäisyyteni tähden tai lapsen tähden. Tahdon jakaa elämäni sellaisen kanssa, jonka vieressä voin nukkua yöt, jonka kanssa voisin matkustaa, jonka kanssa voisin keskustella, jonka halauksesta tulisi hyvä olo ja jonka saisin hymyilemään. Tahtoisin löytää kumppanin, koska minusta tuntuu, että minulla olisi annettavaa.

Eipä sillä, maailmalla on annettavaa minulle yksinäänkin. Viimeisen neljän vuoden aikana olen saanut tutustua itseeni. Yksinään olo on kasvattanut. Ei niinkään pärjäämään hammasta purren vastoinkäymisissä vaan kuuntelemaan itseäni ja sitä, miten minä voin. En ole paennut yksinäisyyttäni hälläväliäsuhteisiin, en ole tyydyttänyt halujani yhden yön jutuilla, en ole purkanut jokaista pientä yksinäisyyden kolotusta ystäville. Hiljaisuudessa kuulee paremmin ja oppii tuntemaan itsensä. Ja niin sitä pystyy kommunikoimaan paremmin muidenkin kanssa.

Eräs opettajani / ystäväni on opettanut minulle yhden tärkeimmistä asioista: ihminen on kosketuksissa itseensä ainoastaan muiden kautta. Eikä hän tarkoittanut mitään psykologian peiliteoriahevonkukkua vaan sitä, että kommunikaatio toisten kanssa on se, miten maailmassa pitäisi olla.

Enhän minä yksin tässä maailmassa ole. On minulla rakkautta. On ystävät, perhe jossain kaukana, kämppis jakamassa kotiasioita ja eräs mies välillä hellimässä. Mutta ei mikään ole verrattavissa siihen kaikkein läheisimpään rakkauteen.