Viime viikonloppuna oli vaihdon ensimmäinen reissu! Suuntana oli oli Edinburgh, josta olin kuullut pelkkää hyvää. Reissu oli pe-su ja paikallisen ESN:n järjestämä, joskin käytännönjärjestelyt oli ulkoistettu erilliselle toimijalle. Sheffieldistä lähti kaksi bussilastia, yhteensä Edinburghiin kokoontui Englannin ESN-yliopistokaupungeista vajaa 900 opiskelijaa.

Lähtö oli perjantaina kolmelta aamuyöllä. Koska paikalla piti olla puoli tuntia aikaisemmin, päätin olla menemättä nukkumaan ja väsätä maanantaina palautettavan kotitehtävän valmiiksi (ehkä ensimmäistä kertaa ikinä tein palaututyön 4 aikaisemmin deadlinea valmiiksi!). Olin ajoissa paikalla, mutta jo busseihin asettuminen kieli tulevasta matkan organisoinnin osalta. Matkaan päästiin tuntia myöhemmin. En saanut välittömästi unta, joten yritin tihrustella säkkipimeään matkantekoa. Hetkittäin ihmettelin, miksei vieläkään olla motarilla, mutta vielä suuremman hämmennyksen aiheutti kuunsilta, joka näkyi ikkunasta. Olimme jossain huitulan helvetissä järven rannalla ja tiellä oli vettä. Jossain välissä bussit käännettiinkin ympäri, ja tässä rytäkässä meidän bussimme peruutti kiviaitaan. Lisää matkantekoa jossain jumalan selän takana, kunnes vastaan tuli niin jyrkkä alamäki, että bussin pohja otti maahan kiinni ja puoli bussia piti tyhjentää, että mäki päästiin alas. Tässä kohtaa alkoi tosissaan jännittää, että päästäänköhän koskaan sinne Skotlantiin asti. Bussikuskit olivat siis ajaneet yli tunnin täysin päinvastaisen suuntaan määränpäästä, ja kokonaisuudessaan matkantekoon meni 9 tuntia (eräs kaverini Skotlannista kertoi, että matkaan menee bussilla noin 5 tuntia, ei oo paha)!? En enää tuntenut hanuriani, kun lopulta päästiin bussista hostellille. Koska olimme aikataulusta monta tuntia myöhässä, koko päivän ohjelma oli fucked up. Missasimme kaupunkikierroksen, koska liput linnakierrokselle (jonka ostaessa kerrottiin olevan sunnuntaina?) olivatkin voimassa vain perjantaina ja piti sännätä sinne. Säntäämisen päätteeksi odotimme Frankin kanssa puoli tuntia, että saimme liput kouraamme. Tässä kohtaa päätettiin hylätä muu ryhmä ja mennä omaa tahtiamme. Päätettiin ottaa sellaiset kuulotinkierrokset (kai tälle on joku oikea nimi olemassa?), mulle elämän ensimmäinen enkä oo koskaan tuntenu itteäni niin turistiksi 😀 Mutta sai vähän paremmin irti, ja linna oli todella näkemisen arvoinen, mielettömät maisemat ja vaikuttavat rakennelmat. Ja oli museoita! Vaikka oltiin linnan alueella 2,5 tuntia, tuntui että silti meni juosten läpi. Loppumetreillä ei kyllä enää jaksanut juuri keskittyä 10h bussissaolon ja syömättömyyden jälkeen. (En saanut kuuluisaa nälkäkiukkuani, mutta ei ollut kaukana). Pelastuksen toi tuttu ja turvallinen Subway (puolustukseni, ensimmäinen pikaruokapaikka täälläollessani, hätä ei lukenut lakia!)

Illalla oli vuorossa ”welcome dinner”, joka oli myös omalta osaltaan melko pohjanoteeraus. 10 puntaa kylmästä hampparista ja raneista sekä viinilasista, ensimmäiset joutuivat kuulemma myös maksamaan raneista. Ruoka tarjoiltiin erään baarin terassilla (välikommenttina; Edinburghissa oli kylmä!). Vähän oli kusetettu olo, ja aika nopeasti jatkettiin matkaa. Loppuilta meni pubeja kierrellessä, mutta aika lyhyeksi jäi ilta, koska väsymyskuolema hiipi aika nopeasti pöytäseuraksi. Hostelli, joka oli vanhan kaupungin pääkadun välittömässä läheisyydessä, oli siisti, ja huonekaveri (5kpl) olivat kaikki kivoja. Ja kaikilla oli sen verran pelisilmää, etteivät yöllä tulleet mesoten (korvatulpat<3). Harvoin nukun kuin tukki vieraassa paikassa, mutten ollut herännyt kun jälkeeni tullut Daniela oli läväyttänyt kaikki valot päälle luullessaan, että huone on tyhjä. Ei muistikuvia. Pari kertaa heräsin yöllä kun yläpedin asukki käänsi kylkeä ja koko sänky tuntui kääntyvän mukana, mutta onneksi melkein yhtä nopeasti olin takaisin unessa.

Lauantai alkoi viski tourilla. Tää oli ainoa asia, jota matkanjärjestäjät eivät onnistuneet tyrimään. Ensin esiteltiin miten viskiä valmistetaan, ja tämän jälkeen sommerlie(?) kertoi eri alueiden viskeistä ja niiden erityispiirteistä. Esittelyn jälkeen sai maistaa yhden alueen viskiä. Lopuksi kiersimme yksityiseltä kerääjältä ostetun viskikokoelman, joka sisälsi yli 3400 (avaamatonta) viskipullo! Näky oli vaikuttavat, hyllyt vain jatkuivat ja notkuivat mitä ihmeellisimmistä pulloista.

Viskikierroksen jälkeen suuntasimme omatoimisesti kiertelemään kaupunkia. Myöhäistä sushilounasta varten käveltiin kaupungin uudelle puolelle, oli kiva nähdä uutta puolta kaupungista, vaikkakin vain sivusilmällä. Koko päivä meni melko lailla kaupunkia käppäillen, mutta sain pakotettua Frankin muutaman kauppaan sisälle ja yhdestä lähti uusi paita mukaan!

Illalla menimme isommalla porukalla syömään kiinalaista, ei (taaskaan) ollut menestystarina; ruokaa odotettiin melkein tunti, joka laski aika monen fiilistä. Järjestetyssä ohjelmassa olisi ollut klubi-ilta, jonne osa porukasta suuntasi, itse löyttäydyn seuraan, joka suuntasi pubiin istuskelemaan. Illan päätteeksi käytiin pelaamassa hostellin baarissa erä bilistä, joka päättyi melko nöyryyttävään tappioon.

Sunnuntaina ei hirveästi ehtinyt mitään tekemään, sillä check ou oli 10 ja busseihin pakkautuminen 12. Käytiin juomassa aamukahvit/-teet ja köpsyteltiin vanhaa kaupunkia. Ylläripylläri, matkanteko ei mennyt niin kuin Strömsössä; lähtöä odotettiin jälleen bussissa melkein tunti, ja matkantekoon meni 8 tuntia. Kotona oli yhdeksän aikaa illalla, enkä koskaan ole ollut niin onnellinen valmiiksitehdystä palautustyöstä. Patrick oli luvannut tehdä sunnuntai-illallisen, mutta harmikseni oli päättänyt jäädä äidilleen vielä yhdeksi yöksi. Ryytyneenä kiettiöön, en myöskään ole koskaan ollut niin onnellinen nuudeleista kuin sunnuntai-iltana. Ryytyneen matkaajan ei unta tarvinnut kauaa odottaa.

Mutta Edinburgh itsessään pelasti koko viikonlopun! Uskomattoman kaunis kaupunki, aivan liian vähän aikaa nähdä ja kokea juuri yhtään mitään. Sinne haluan haluan haluan uudelleen, ajan kanssa! Suosittelen lämpimästi. 

(17 tuntia niin Tuomas on täällä!!!)

Viikko hurahti ohi käytännössä kirjastossa istuen. Taas vaihteeksi tuntuu, ettei mikään määrä lukemista tai tekemistä saa noita kouluhommia vähenemään, vaikka kuinka toisin yritän itselleni uskotella. Mitään sen ihmeellisempää ei siis viikon aikana ole tapahtunut. Maanantain kiipeilystä ei oikein tullut mitään edellisen perjantain ryökytyksen takia. Mustelmat on edelleen kiitettävät, mutta onneksi muuten kroppa toimii, pääsi perjantaina päästämään vähän höyryjä (jonka seurauksena polvet on mustelmilla, johtuen onneksi mun ihosta, johon tulee mustelmia ilmeisen herkästi). Treenien jälkeen menin Patrickin seurauksi Bar1:iin seuraamaan hyväntekeväisyys-”university challengeen” eli tietokilpailuun, jossa Elena oli mukana. Häviö tuli viimeisestä kysymyksestä, jotka ratkaisia pelin lakiopiskelijoiden hyväksi politiikan opiskelijoista. Vastaavat tietokisat ovat kuulemma tosi suosittuja, ja yliopistot kisaa keskenään BBC:llä esitettävässä tv-ohjelmassa (Google kertoi). En ollut myöhään liikenteessä, mutta ilta venyi pitkäksi kotona; hyvin hyvin pitkästä aikaa vain makasin sängyllä ja laitoin Spotifystä ”radion” (eli perustuen kuuntelemaasi musiikkin Spotify ehdottaa seuraavan kappaleen) päälle.

Voi sitä nostalgian määrä. Tässä välissä on ehkä hyvä mainita, että mä olen kasvanut Suomipopin kanssa. Meillä poikkeuksetta aina isä ajoi autoa kun olin pieni, ja isä kuunteli Suomipoppia. Joskus kun äiti oli ratin takana, taajuus vaihtui Kiss FM:lle, mutta käytännössä mut on pienestä pitäen aivopesty suomalaiseen musiikkiin. Olen joskus saanut kuittailua musiikkimaustani, sillä pääsääntöisesti kuuntelen suomenkielisiä artisteja, osa hyvin kaukaa menneisyydestä. Suurta iloa ja riemua perjantain pimeässä saivat aikaan esimerkiksi Mamban Valokuvia ja Kolmannen Naisen Valehtelisin jos väittäisin. Myös Suurlähettiläiden Elokuun 11 nostatti hymyn huulille. Olin aivan hulluna Vain Elämää-sarjan ensimmäiseen tuotantokauteen, tää toinen on mennyt vähän ohi Englannissa kun ei ihan hirveästi ole ollut aikaa telkkaria katsella. Mutta, yksi helmi on nostettava; Pauli Hanhiniemen tulkinta Juha Tapion Minä olen, sinä olet -kappaleesta. Myönnän, kyynel tai kaksi pääs karkaamaan.Takaisin pointtiini; suosittelen vastaavaa meditaatio muillekin. Pelkästään hyvää musiikkia, ei edes omia ajatuksia.

Lauantain istuin keittiön pöydän ääressä ja yritin saada yhden johtamisen esseen raameja kasaan, jotta olisi joku suunta sen tekemisessä. Ja ehkä jotain suuntaa oikeasti sain aikaiseksi! Jes! Vaikka se ei ole kuin hämärä mind map paperilla ja muutama uutisartikkeli, mutta on jotain. Vielä pitäisi raapustaa ne 2500 sanaa, huoh…

Illalla suunta oli Ranmoor, tuntui etten ole ollut siellä ikuisuuksiin! Brigette ja Clara kokkasivat, ja illallisen kruunasi Brigetten tekemä omenapiirakka. En yleensä pidä omenapiirakasta, mutta tää versio oli ihan mieletön! Voidaan saada sitä kuulemma toistekin. Ruuan jälkeen siirryttiin kerrosta alemmas B3:n poikien ”flat partyihin”. Hauska ilta, joka sisälsi köyhän miehen bearbongin (pallo oli paperitollosta tehty), sekä skotlantilaisen korttijuomapelin (jossa olin aivan surkea, puolin tuoppia bisseä piti kumota ygösellä, ei tapahtunut). Myöhään meni, ja olo on ryönäinen, mutta hauskaa oli!

Muutenkin tänä viikonloppuna on erityisesti tuntunut, ettei ollut huono idea lähteä vaihtoon, ja että mulla on myös täällä oma paikka (toivottavasti myös edelleen koti-Suomessa, vaikka oon ollu pirun huono pitämään yhteyttä, ketään en kuitenkaan ole unohtanut!).

Tänään on mun vuoro kokata Sunday Dinner, whish me a good luck!

PS. Isille onnea <3 Kiitos kaikista niitä kerroista, kun olet minuun uskonut ja ollut ylpeä minusta, vaikken itse ole aihetta nähnyt.