Ensimmäinen luku

Garion istui tilavan keittiön pyökkipöydän ääressä matikankirja edessään kynä suussaan ja näytti miettivän ankarasti kirjan sivulla olevaa tehtävää otsa rypyssä. Todellisuudessa Garion mietti ihan muita asioita. Hänessä itsessään oli tapahtunut muutoksia joita hän ei ymmärtänyt. Kulmahampaita kivisti, hajuaisti oli muuttunut erilaiseksi – hän ihmissutena pystyi haistamaan asioita joita tavallinen ihminen ei pystynyt, mutta nyt hän kiinnitti hajumaailmassa huomiota erilaisiin asioihin  kuin akaisemmin – ja hän tunsi, että joku tai jokin yritti saada hänen huomiotaan telepaattisesti, mutta vaikka se oli heille kaikille asunnossa asuville mahdollista, kukaan läsnäolevista ei ollut yrittänyt viestittää hänelle mitään menneinä viikkoina. Garion pelkäsi olevansa sekoamassa. 
Moi, miten matikka etenee? Garion hätkähti ajatuksistaan ja katsoi viereensä istahtanutta puhujaa, verenmijäihmissusi Gaprielia, joka oli samanikäinen kuin hän, seitsemänvuotias ja  hänen paras ystävänsä. Gaprielin pitkät mustat hiukset valuivat suorina hänen olkapäilleen, jossa tummat vaatteet peittivät pienen lapsen vartalon. Etuhiukset menivät itsepäisesti hänen vihreiden silmiensä eteen koko ajan saaden Gaprielin aina vähän väliä huitaisemaan ne sivuun ja siitä korvan taakse. Garion itse oli Gaprielin vastakohta sinisine silmineen ja vaaleine hiuspehkoineen, mutta se ei estänyt heidän välilleen syntynyttä syvää ystävyyttä ja luottamusta.
Äh, kai se ihan hyvin etenee. Garion vastasi ja mietti uskaltaisiko kysyä Gaprielilta menneiden viikkojen oudoista tuntemuksista. Verenimijäihmissutena ja orpona sellaisena Gapriel tiesi maailman asioista paljon enemmän kuin Garion, joka eli suojattua elämää tässä monen perheen kommuunissa Helsingissä.
Garion katseli Gaprielia hetken miettiäästi ja päätti sitten äkkiä kertoa ystävälleen ja pyysi häntä omaan huoneeseensa tai oikeastaan nurkkaukseen hänen koko perheensä huoneesta. Hänen nurkkauksensa koostui tammipuisesta sängystä jossa oli tummanvihreä verho suojana muiden katseilta. Nyt verho oli auki, koska oli vielä alkuilta ja kukaan ei vielä suunnitellut nukkumaanmenoa, eivät edes hänen pikku sisaruksensa.
Garion kertoi Gaprielille kaiken hampaiden kolotuksesta, oudoista hajuista ja äänistä ja Gapriel kuunteli tarkkaan ihan hiljaa keskeyttämättä hänen kertomuksensa loppuun ja oli hiljaa vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin, mietteliäs ilme ilmeikkäillä kasvoillaan. Gapriel kysyi muutamia kysymyksiä hajuihin ja ääniin liittyen ennen, kuin hänen kasvonsa ensin kirkastuivat ja muuttuivat sitten hämmentyneiksi. Garion oli onnellinen, kun poika ei ainakaan nauranut hänelle. Gapriel mietti vielä muutaman hetken ja sanoi sitten. Noi sun kuvailemas asiat kuulostaa tutuilta, mutta ei mun tietääkseni teidän rodun keskuudessa, vaan meidän. Mä itse koin ihan pienenä samankaltaisia asioita, kun sä nyt, mutta ei sen pitäs voida olla mahollista sun kohdalla. Gapriel katsoi minuun kuin selitystä hänen kasvoistaan hakien. Ne hajut kato, kun mä olin pieni verenhimo alko epämääräisinä tuoksuina, ku aloin haistamaan verentuoksun ihmisten verisuonissa ja noi äänet.. Gapriel hymähti ja katsoi Garioniin ennen kuin jatkoi: Ne aluks tuntu, ku joku olis yrittäny puhua mulle telepaattisesti ja se voimistu ajan myötä. Se oli mun penis, ku rupes kommunikoimaan mun kans, tiedäthän sä? Gapriel katsoi ystäväänsä nolo hymynkare suupielessään. Garion nyökkäsi aikailematta, asia oli hänelle tuttu, asuihan heillä paljon verenimijäihmissusia ja osa oli Garionille sukuakin. Sitten äkkiä hän muisti Aldurin, isänsä kaksoisveljen, joka oli verenimijäihmissusi, mutta syntyessään hän oli ollut ihmissusi ja muuttunut vasta myöhemmin. Garion kertoi sedästään Gaprielille jonka kulmakarvat ponnahtivat hämmästyksestä hiusrajaan. Miks meillä ei oo aikasemmin ollu puhetta siitä, että Aldur on ollu ihmissusi syntyjään? Gapriel kysyi. Garion vain kohautti olkiaan, asia oli ollut niin normaali hänelle aina, ettei hän ollut tullut koskaan edes miettineeksi asiaa.
Pojat puivat Garionin asiaa vielä jonkin aikaa ja tulivat siihen tulokseen, että Garion oli muuttumassa verenimijäihmissudeksi niinkuin hänen sedälleenkin oli aikoinaan käynyt. Onneksi verenimijäihmissudet hyväksytään nykyisin paremmin kuin 93eKr hyväksyttiin