Jotain vanhaa

En tiedä mikä minua vaivaa. Kai se on tämä ikääntyminen, joka herättää yllättäviä uusia tunteita. Niin kuin vaikka nostalgiaa ja historian vaalimista.

Jos joku olisi sanonut minulle kymmenen vuotta sitten sanan ”pitsipeitto”, olisin varmaan hienovaraisesti siirtänyt keskustelun aasinsillalla muihin aiheisiin. Mutta kun vuodenvaihteessa muistin perheemme varastoissa olevan mummoni äidin käsin virkkaamia päiväpeittoja , tuli minulle pakottava tarve saada yksi sellainen talteen. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Ettei se vaan katoa.

Nyt peitto on pyörinyt tovin makuuhuoneessamme enkä oikein tiedä mitä sillä tekisin.

Onhan se nyt aika hieno.

Mutta silti, en ole vielä 100% varma olenko vieläkään valmis pitsipeitolle.