Joulun haikeus

Joko se meni? Taas yksi joulu takana. Kotosalla ollaan ja pysähtyneissä tunnelmissa eletään reissailujen jälkeen. Ollaan ja möllötetään, vielä viikon verran. Niin kliseistä kuin se on, joulu nostattaa aina itselleni tunteita pintaan, sillä silloin korostuu yhdessäolon aika.

Jouluna saatiin nauttia sekä miehen että minun perheeni seurasta. Olo oli iloinen, mutta samalla myös jotenkin haikea. Miten kiitollinen ja onnellinen saa olla, kun ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät ja kaipaavat. Joiden luokse voi aina mennä ja tietää olevansa tervetullut. Moni tässä maailmassa kuitenkin viettää yksinäistä joulua. Eikä vain joulua, vaan päiviä ympäri vuoden.

Oli se sitten perhettä, ystäviä mitä vaan. Eniten maailmassa toivon, että lapseni saisi läpi elämän kokea samanlaista turvaa ja iloa läheisistään.

Mutta ei nyt heittäydytä ihan missiksi ja maailmanrauhaksi. Saa minulle kuitenkin pari lahjaakin ensi vuonna tuoda. Oli ne taas sen verran kivoja. Pukki ei valitettavasti ehtinyt tänäkään vuonna sisälle asti, kun tytöltä kysyttäessä ”tuleeko pukki sisälle vai jättää lahjat ovelle”, kuului vastaus yksiselitteisen jännittyneellä ulosannilla: ”Ovelle!”

Toivottavasti teillä oli hyvä joulu ja iloisia pukkia pelkäämättömiä lapsia!