Ei

-Laitetaanko housut? Ei.
-Vaihdetaanko vaippa? Ei.
-Lähdetäänkö ulos? Ei.
-Haluatko pois keinusta? Ei.
-Haluatko lisää vauhtia? Ei.
-Istutko sitten vaan siinä? Ei.

Monet kasvatusvinkit kertovat, ettei lapsen kanssa tulisi neuvotella, vaan hoitaa asiat varmoin ottein ilman kysymyksiä. Noh, meidän lapsi on nyt siinä iässä, että on oikeasti kiva alkaa jutella hänen kanssaan, koska vastauksiakin tulee. Lisäksi olen sitä mieltä, että kyllä lapsen mielipidettäkin tulee kysyä, vaikka monissa asioissa vanhempi määrää tahdin ja kertoo miten asiat menevät. Ongelma vaan on nyt se, että suurimpaan osaan asioista vastaus on aina EI.

Tämä on varmaan taas uusi oire tyttömme esiuhmasta, jota on jo kestänyt jonkin aikaa. Kaikki tuntuu vähän vaikealta, eikä yhteistyö tunnu pelaavan. Ei:n lisäksi käytössä ovat olleet karkuun juokseminen, sekä suosikkina mahalleen sohvalle tai sängylle heittäytyminen. Pää pensaaseen ja leikitään kuollutta.

Toisaalta en voi moittia tyttöä, onhan se varmasti mahtava tunne kun vihdoin tajuaa, että pystyy vaikuttamaaan asioiden kulkuun ja kuinka kivaa on aina tehdä kaikki niin kuin itse haluaa. Ei:n hokeminen saattaa vain myös olla tapa, sillä usein vastauksissa ei ole mitään logiikkaa, se nyt vaan on niin kivaa sanoa EI.

Löytyykö teidän kotoanne samanlaisia totaalikieltäytyjiä?