Karkuri

karkuri.jpg

Tapahtui se sitten meilläkin vihdoin. Istuin tavanomaiseen tapaani koneella laitettuani tytön nukkumaan omaan huoneeseensa pinnasänkyyn, kunnes hetken päästä havahduin oviaukossa nököttävään hölmistyneeseen tuttisankariin pupu kainalossa. Ensireaktioni oli nauru.

Nyt ei enää hirveästi naurata.

Saimme karkurin nukkumaan useiden sänkyyn palautusten jälkeen puoli yhdentoista maissa, kaksi tuntia tavallista myöhemmin. Se olisi sitten huomenna laidan poistohomma edessä. Huojentakaa mieltäni ja sanokaa että tämä helpottuu nopeasti. En ole valmis luopumaan meidän leppoisista illoista. Pitäisi kai olla kiitollinen, että iloa kesti näinkin kauan. Tyttö olisi kyllä halutessaan päässyt pinnasängystään ulos paljon aiemminkin, mutta jostain syystä ei sitä koskaan edes yrittänyt. Oli tyytyväinen kohtaloonsa. Kunnes nyt.

Onhan se toisaalta ymmärrettävää, vapauden ja kykyjensä oivaltaminen on aika huumaava tunne, jossa yöunetkin voivat mennä. Voi näitä elämän pieniä suuria asioita.

Suhteet Ystävät ja perhe
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.