Kiitos 2012

uusivuosi.jpg

Vuosi on mennyt ihan hurahtamalla. Suurin syy siihen taitaa olla elämämme mullistanut pieni tyttömme, jonka touhuiluja ja ihanaa kasvua seuratessa on aika mennyt.  On ollut hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä, mutta kaiken kaikkiaan upea vuosi. Kiitos siitä.

Vuoteen mahtui myös tämän palstan aloittaminen, mikä on tuonut mukavaa uutta sisältöä elämään. Kiitos teille, jotka olette seuraani löytäneet ja juttujani lukeneet!

Meidän vuosi vaihtuu alkuillan kyläilyn ja sen jälkeen kotona rauhoittumisen merkeissä. Kuva on viime vuodelta, jolloin teimme pikaisen iltakävelyn tuhiseva nyytti vaunuissa katsomaan ilotulitusta. Tyttö nukkui kuin tukki, vaikka paukkui ja pamahteli. Ilotulitus on tänä vuonna viime vuoden tavoin jo klo 22.00. Varmasti siksi, että perheitäkin pääsisi enemmän paikalle. Meidän pesue ei kyllä nyt siihenkään taivu, antaa tytön nukkua rauhassa. Alkaa sitten ensi vuosi levänneenä ja iloisena 🙂

Hyvää vuodenvaihdetta ja onnea uudelle vuodelle 2013!

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli