Billy Elliot ja kasa nessuja

Vietin lauantaipäivää Helsingissä äitini kera ja illalla ohjelmassa oli paljon kehuttu Billy Elliott -musikaali Peacockissa. Musikaalit eivät ole kuuluneet suosikkeihini, joten suhtaudun aina pienellä varauksella sellaisen kohdetassani. Nyt kuitenkin suotta.

Hieman hitaan alun jälkeen esitys pääsi täyteen vauhtiin ja siinä ei tunteita säästelty. Ilon kautta kyyneliin. Häpeämättä vetistelin poskeni märäksi useaan otteeseen. Lapsia koskettavat jutut kun vaan…no koskettavat.

Ja ne lapset. Niistä voisi puhua vaikka kuinka paljon. Billy ja Michael. Illan kiistattomat tähdet. Voin täysin yhtyä kaikkiin videon kommentteihin.

Upea esitys, suosittelen!

Kulttuuri Musiikki Suosittelen Ajattelin tänään

Nyt nappasi

Katse siintää nyt vahvasti tulevissa remonteissa. Kyllä, niin kuin aiemmin sanoin, keittiöremonttimme alkaa vihdoin. Tarkemmin ottaen kolmen viikon kuluttua, jolloin päästämme työmiehet työn touhuun. Mutta sitä ennen voin fiilistellä jo jotain muuta uutta. Nimittäin lattiaa!

Päätimme keittiöremontin yhteydessä uusia keskikerroksen lattian, joka nykyisellään on puolet laattaa ja puolet tammiparkettia. Haaveilin pitkään valkoisesta lattiasta, mutta erinäisten pohdintojen jälkeen totesimme, ettei se kuitenkaan ehkä sopisi meille, ja lopullinen ratkaisu tuli vähän puskista.

Ihastuimme sattumalta näkemäämme valkolakatusta koivusta valmistettuun Karelian Saima Lumi -parkettiin kalanruotoladontana. Ja sitä saimme eilen pakettitolkulla kotiin odottamaan.

Ja pitihän sitä vähän testatakin.

Aika hyvä saalis mielestäni.

P8312047.jpg

 

P8312061.jpg

Koti Sisustus