Lähipiirissäni ei ole juurikaan ollut aiemmin pieniä lapsia. Lasten elämä ja käyttäytyminen on ollut minulle vierasta, mutta oman lapsen kanssa siihen on nyt päässyt pikkuhiljaa tutustumaan. Ja hitsi miten mielenkiintoista se välillä onkaan.

Nyt kun kävely- ja kiipeilytaidot ovat vankalla pohjalla, on tyttömme päässyt toden teolla mukaan leikkipuiston leikkeihin. Lasten maailma on ihanan suora ja aito mutta samalla myös raadollinen. Lapset osaavat olla itsekkäitä ja poissulkevia mutta myös uskomattoman avoimia ja välittömiä. Kaikkeen on jo puistoissa törmätty. On tullut tönimistä ja lapiolla tökkimistä. ”Älä koske, nämä on mun”, on aika yleinen reaktio uteliaan tytön tullessa kurkkimaan leikkejä. Toisaalta olemme myös kohdanneet huolenpitoa ja leikkiinkutsua sekä yhdessä tekemisen iloa.

Puistot ja leikkipaikat ovat tärkeitä lapsen sosiaalisten taitojen oppimisen kannalta. Siellä on hyvä vanhempien avustuksella opetella muiden huomioon ottamista ja yhteispeliä, mutta myös puoliensa pitämistä. Ikä tuntuu olevan paljolti hierarkian perusta, isot jyräävät pienet. Niin se meidän tyttömmekin liikkuu pikkuhiljaa ruokaketjussa ylöspäin. Toivoisin kuitenkin, että onnistuisin kasvattamaan hänestä suvaitsevaisen ja kohteliaan. Sellaisen, joka isompana on tarpeeksi vahva ennemmin puolustamaan kuin sortamaan heikompaansa.