Taas se on täällä, räkätauti nimittäin. Meillä flunssa alkaa tytöllä joka kerta kovien itkujen kera. Eikä viime yö ollut poikkeus. Oikeastaan pahin pitkää aikaan. Usein tuskaisin on ollut juuri flunssan ensimmäinen yö ja sitten on helpottanut. Toivottavasti niin tälläkin kertaa. Sen verran nimittäin oli haasteita yössä, että ihan perään ei haluaisi samanlaista kokea.

Nukahtamisvaikeuksien jälkeen pahimmat itkut ajoittuivat puolenyön tienoille. Silloin kaivettiin kaikki hoitokeinot esiin. Niistettiin, laitettiin nenäsumutetta, annettiin maitoa sekä Panadolia. Mutta ei. Unesta ei saatu kiinni. Laulaminen rauhoittaa usein hetkeksi, mutta nyt sekään ei toiminut. Sängyn päätyä ei myöskään kannattanut korottaa, koska tyttö pyörii sängyssään ja olisi pian pää alaspäin. Yhden jälkeen vihelsimme pelin poikki ja kävimme alakerrassa katsomassa puoli tuntia Tuomas Veturia. Se rauhoitti tytön, mutta sänkyyn vietäessä itku alkoi taas. Tyttömme ei koskaan nuku mieheni ja minun sängyssä, koska hän ei yksinkertaisesti rauhoitu syliin tai viereen. Keinot alkoivat siis olla vähissä.

Onneksi unenpöpperöisen äidin aivoissa oli kuitenkin vielä jotain toimintaa. Viimeisenä oljenkortena keksin nimittäin heittää tyhjän panttina olleen imetystyynyn sänkyymme. Asettelin tytön siihen tiiviiksi paketiksi niin, että hänen päänsä pysyi reilusti korkeammalla. Ja simsalabim, uni tuli vihdoin kello kolmen pintaan.

Taidanpa jättää tyynyn käden ulottuville jatkossakin.