Kylläpä viikko alkoi mukavasti kun saatiin pitkästä aikaa aurinkoa. Sai taas nauttia syksyn väreistä harmauden sijaan ja tankata aurinkoista mieltä. Tätä lisää kiitos.

Väriä tähän talouteen on saatu myös toisessa muodossa. Hankin tässä yksi päivä heräteostona tytöllemme uuden kirjan. Kyseessä on siis Leena Junnilan KOT! sanoo kana –katselukirja. Kirja osui silmiini sen piristävän retromaisen ulkoasunsa vuoksi. Siinä on ihanan simppelit ja värikkäät sivut hauskasti piirretyillä eläinkuvituksilla. Kyllä tällä kelpaa taas treenata äläinten ääniä.

Kirjoista tykätään meillä nyt tosi paljon. Tämän hetken pop on sivujen kääntely. Kuvat ei tunnu hirveästi kiinnostavan, tekeminen on selvästi kivempaa. Tyttö saattaa istua pitkänkin tovin yksin käyden kirjan sivut läpi aina uudelleen ja uudelleen. Tosin viime aikoina on taas myös alettu maistella kirjojen kulmia, mistä äiti ei tykkää. Hampailla kun saa jo oikeasti isoa tuhoa aikaan ja nopeasti suu on täynnä todella makoisaa paperimassaa.

Olemme ottaneet tavaksi jo vauvasta asti lukea ”iltasadun” tytölle. Käytännössä se on vielä vain lyhyt rauhoittumishetki kirjan äärellä. Kirjana on tähän asti toiminut usein äitiyspakkauksesta saatu Pikku poron tarinoita, jota vähän selaillaan yhdessä ja jutellaan mitä kuvissa tapahtuu. Ehkä sitten kohta jaksetaan kuunnella vähän pidempiäkin tarinoita ja voin alkaa kantaa omat vanhat kirjani lapsuudenkodistani tytön huoneeseen.