Ennen kuin lapsemme syntyi, vitsailin kaikille, että meidän lapsemme tulee leikkimään vain kauniilla puuleluilla. Visuaalista silmää vailla olevalle vauvalle on helppo ostaa oman mielen mukaisia leluja, sellaisia jotka sointuvat sisustukseen ja miellyttävät äidin silmää. Ajattelin, että aivan sama se vauvalle on, millä sitä leikkii. Niinpä kauppareissuilla kammosin mieheni hypistelemiä muovisia hirvityksiä, joskus jopa riitaan asti. Itse seikkailin Brion hyllyjen välissä ihaillen klassisia ja kauniita puuleluja. Molempia on kotiimme päätynyt.

Nyt kun aikaa on kulunut ja lapsi kasvaa, olen oppinut suhtautumaan leluasiaan hieman rationaalisemmin. Liika tiukkapipoisuus on saanut väistyä. Miten sitä ihminen saattoikin ottaa muutamat lelut niin vakavasti? Lelut ovat lastani varten, eivät minua. Ne ovat hauskoja väriläiskiä kodissa, jopa ne muoviset ja rumat.  Lelut saa myös tarvittaessa piiloon koreihin ja laatikoihin. Ja mikä tärkeintä, lapseni saa pitää juuri sellaisista leluista kuin haluaa. Hänen suosikkilelunsa parikuisena ei suinkaan ollut mikään tyylikäs helistin, vaan alla oleva mikä-lie-kännykkä-radiopuhelin-etälamautin, joka päästää piippaavaa musiikkia. Siitäs sait äiti!