Kesä, kesä, kesä! Viikoloppuna päästiin jo rannalle ja tänäänkin näyttäisi aurinko hellivän. Nyt tätä lisää ja paljon.

Kesäkuvien sijaan tarjoilen kuitenkin vilauksen tytön uuteen perintökalleuteen, joka sai kevyen tuunauksen ylleen.

Mummilasta löytyi isoukin nikkaroima nuken kehto, joka oli maaliltaan huonossa kunnossa ja koristeltu kiinni jymähtäneillä tarroilla. (Tarrat ja lapset, tuo ikiaikainen liitto ja huonekalujen vihollinen.) No mutta minähän sitten reippaana tyttönä revin tarrat irti ja hioin koko komeuden tavoitteena uusi ja uljas ulkomuoto.

Harkitsin ensin punaisen sävyn säilyttämistä, mutta koska kaapista löytyi valmiina valkoista ja mustaa maalia, kehto saikin uuden vaalean ilmeen mustien siveltimellä maalattujen koristemaalausten kera. Innostuin tästä tuunauksesta sitten kertaheitolla enemmän, ja kaivelin kangaslaatikoita sopivia petivaatteita varten. Patja syntyi mustasta pellavasta, tyyny ja peitto valkoisesta. Peittoon maalasin samaa kuviota kuin kehdossa. Mutta tällä kertaa töpöttelemällä kangasväriä sabluunaa apuna käyttäen. Näin kuviosta tuli mukavan eläväinen, eikä tasaisen peittävä.

Kyllä nyt kelpaa.

Otsikon nimi tulee kehdon asukista, sillä useimmiten siinä nukkuu Luistu, yksi tytön kolmesta vauvanukesta.

Lidi, Lada ja Luistu. On siinä kolmikko. Tytöllä on hankaluuksia keksiä ”oikeita” nimiä, useimmiten hän nimeää lelunsa rimmaavilla ”diibadaaba” -nimillä. Eipähän ainakaan tule helposti samannimisiä vastaan.