Parvekkeiden uudet lattiat

P4279891.jpg

Tässä nyt siis kiinnostuneille, miten meidän lasitettujen parvekkeiden lattia koki muodonmuutoksen. Aiemmat pohdinnat voi lukea täältä.

Kun vihdoin olimme päätyneet ostamaan UPM Profi Floor -komposiittilaatat marmorinvaaleana, alkoi asennustyö. Parvekkeilla oli entuudestaan betonivalun päälle nostettu puulaudoitus ja päätimme asentaa laatat suoran puun päälle. Tilaa oli korkeuden puolesta sopivasti kynnyksiin nähden ja puulaudoitus oli tukeva ja tasainen.

Komposiittilaatat asennetaan vapaasti yhdistämällä ne toisiinsa mukaan tulevilla kiinnikkeillä. Asennus on pääosin nopeaa, työläin osuus oli sahata reunasivujen vajaat laatat mittaansa. Sahaus sujui käsisahalla, kaarevat muodot pylväiden ja sadevesiputken ympärillä sahasimme pistosahalla.

P4179844.jpg

P4179850.jpg

Aikaa asennukseen meni osa-aikatyönä pari päivää per parveke. Valmiit laatat tuntuvat jalan alla hieman joustavilta, tuntuma ei siis ole sama kuin esimerkiksi kivilaatoilla. Pinnan tukevuus ja mahdollinen lonksuminen riippuu toki myös alustan tasaisuudesta.

Itse laatan pinta on hieman huokoinen ja karhea, mutta siihen tippunut likainen vesi lähti ainakin hyvin pyyhkimällä pois eikä värjännyt vaaleaa laattaa. Tummista tuolinjaloista huomasin heti jäävän haaleita raitoja laattoihin, mutta raidat lähtivät pyyhkimällä. Ongelma häviää, kunhan laitan jalkoihin vaaleat huovat tai muut päällysteet.

Lyhyen kokemuksen perusteella laatat ovat tuntuneet hyvältä vaihtoehdolta. Sävy olisi voinut olla hieman enemmän harmaaseen taittava, sillä olemassaoleva harmaa seinä ja sinertävät lasit saavat joissain valoissa laatat näyttämään hieman likaisen värisiltä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että valitsimme vaalean lattian, sillä aurinko kuumentaa parveketta jo muutenkin tarpeeksi. Tumma lattia kuumenisi liikaa. Ja nyt tummat kalusteemme tulevat ihan eri lailla esiin vaalealta pohjalta. Sen, miten laatat kestävät aikaa, tulemme näkemään vasta jatkossa.

Ihana päästä nyt sisustamaan parvekkeita kesäkuntoon. Kuvissa näkyvät Fine Little Dayn tyynyt ehdinkin jo hankkia. Tänä keväänä mieltä hallitsevat luonnolliset värit, materiaalit ja käsin tehdyt pinnat. Ja tietysti kasvit ja kukat. Niitä laitan juuri niin paljon kuin uskon ”tiellä olevia rehuja” inhoavan mieheni niitä kestävän.

P4279892.jpg

P4279888.jpg

 

Koti Sisustus DIY

Teetä tarjolla

tea.jpg

On ihana tehdä löytöjä yllättävistä paikoista. Nämä ihanaiset rasiat osuivat silmään rutiinikierroksella Anttilassa ja pakkohan ne oli hintalappuun kurkattuaan mukaan ottaa. Muotokieli oli ihanan tyylikästä ja pelkistettyä ja samalla ratkesi ikuisuusongelmani teen esillepanossa.

Olen tovin etsinyt kivaa rasiaa, jossa nostaa teet kahvihetkellä tarjolle, ja kapea rasia on juuri siihen suunniteltu. Sen lokerot ovat passelit vakiokoon teepusseille, mutta jos paljon hyvää niin vähän pahaakin. Hitusen isommat pussit, kuten suosikkini Nordqvistin Teetaivaan, saa kaivaa lokerosta vaikeamman kaavan kautta. Teetaivaan uudet muoviset pussit ovat sarjassaan ”aaargh, miksi ihmeessä pakkausta muutettiin näin”. Liian isoja ja vielä muovisia. Niin kuin muovijätettä ei olisi tarpeeksi. Onko teillekin käynyt niin, että pakkausmuutokset käyvät ärsyttämään ja saavat miettimään, kuka ihme on oikein kuvitellut, että uusi olisi jotenkin parempi?

Mutta nurinat sikseen. Kuvissa vilahtaa myös toinen suosikkiteeni, Clipperin Sleep Easy. En tiedä saako se nukkumaan paremmin, mutta ainakin se maistuu hyvälle ja sopii illan rentouttajaksi.

Isommassa laatikossa tee-tekstiä ei ole ja sen käyttötarkoitus on vielä hieman auki. Siihen asti olen säilyttänyt sitä pöydällä, vaikka tyhjänä. Sen verran kaunis se mielestäni on.

Parvekeremontti on muuten saatu päätökseen, siitä kuulette pian!

Koti Ruoka ja juoma Sisustus