En tiedä mitä lapsuuden traumoja olen saanut, mutta sängyn petaaminen on minulle melko vaativa tehtävä. Siitä lähtien, kun olen asunut asunnossa, jossa sänky ei ole esillä heti muiden töllisteltävänä, olen heivannut päiväpeitot nurkkiin (kyllä, omistamme kuitenkin sellaisen). Välillä saan tarmonpuuskan yrittää heittää sängylle edes jotain peitoksi. Mutta useimpina päivinä sänky muistuttaa myllättyä kasaa.

Eikä se oikeastaan minua haittaa. Itseassa tykkään rennon näköisistä sängyistä, jotka näyttävät kauniine lakanoineen sellaisilta, kuin niissä olisi juuri nukuttu maailman ihanimman yöunet. Kuvat, joissa pehmeät, harmoniset ja luonnolliset materiaalit kumpuavat pedissä kerroksittain sattumanvaraisesti (mutta joita on tosiasiassa hiki hatussa aseteltu kuvaa varten) saavat minut huokailemaan. Toivoisin, että hallitsisisin sellaisen petaustyylin, ilman sitä tuhotonta asettelua toki. Että ne lakanat menisivät ihan itsestään silleen, tiedättehän.

Vaikka meillä lopputulos muistuttaa useimmiten sekavaa myttyä, yritin ryhdistää kokonaisuutta ostamalla elämäni ensimmäisen helmalakanan H&M Home -mallistosta. Se tuntuu ihan pätevältä, tarpeeksi paksua materiaalia ja kätki kivasti sängynrungon ja alla olevan vuodevaatelaatikon.

Lopuksi vielä pieni behind the scenes kuva. Vähän niin kuin muistutukseksi mitä se elämä oikeasti on.  Huoneessamme pyörähtelee silloin tällöin kolmas pyörä (lähinnä kun on sairaana tai muuta erityistä) ja minä en vaaaaaaan kestä sitä välissä nukkumista. Onhan se ihanaa olla toisen vieressä, mutta omat unet siinä kyllä uhraantuvat. En vaan osaa nukkua silloin yhtään (perhepetiläiset, miten te teette sen??!!) Siispä ikkunaseinän väliin laitetaan patja juuri sille sopivaan koloseen ja kaikki nukkuvat paremmin. Lapsikin tykkää omasta pikku pesästään. Nyt siellä nukuttiin yksi yö pahasti rähmivän silmän takia mutta onneksi paluu omaan sänkyyn sujuu aina kyläilyjen jälkeen hyvin.

Hyvää viikkoa, palataan seuraavaksi ompelujuttujen kera!