Voi Brita, Brita

Pyörittelin hetki sitten mietintöjä yläkerran kylppärin matosta ja ehdokkaina oli useita eri Brita Swedenin muovimattoja, joista myös te tunnuitte tykkäävät. Noh, päädyin sitten tilaamaan kotiin Gittan-maton, mutta pienoinen pettymys siitä tuli. Värinatsina minulle pisti heti silmään valkoisten osien kellertävyys, joka tuntui riitelevän liikaa valkoisten kalusteiden, pyyhkeiden ja muiden kanssa. Matto tuntui myös kuosiltaan liian levottomalta tavarantäyteiseen ylävessaan ja jotenkin en saanut siitä sellaista ah-tunnetta vaan lähinnä epävarman olon. Kokeilin mattoa kuvassa näkyvään alakerran ”vierasvessaan”, missä se on huomattavasti parempi, mutta vähän silti mietityttää. Joten palautukseen taitaa nyt mennä. Matot ovat kyllä todella nättejä mutta näin siinä joskus käy. Ei sitten ihan natsaakaan.

brita_sweden_gittan.jpg

Harmittelen erityisesti myös sitä, että Brita Swedenin mattojen 70 x 80 koko olisi meille täydellinen ja sitä kokoa ei juuri valmiista vessan matoista löydy.

Minulla on kuitenkin usein tarve saada ratkaisuja nopeasti aikaa, joten mattopohdinnat saivat uuden DIY käänteen. Kävin ostamassa Novitan Tuubi-kudetta ja ei kun hommiin mattoa synnyttämään. Isolla koukulla pylväiden virkkaus on nopeaa, joten sopii tällaiselle hätähousullekin. Tyylisuunta ja tunnelma vaihtui vähän maanläheisempään ja harmonisempiaan. Katsotaan miten tämä natsaa jos natsaa ollenkaan.

Voi voi, onkohan sitä asiat liian hyvin kun vessan matostakin saa aikaan huolia ja kriisejä. On se sisustaminen välillä rankkaa puuhaa 🙂

Muistakaahan osallistua tyynyarvontaan vielä viikonlopun ajan!

maton_virkkaus1.jpg

maton_virkkaus2.jpg

 

Koti Sisustus DIY

Tyynyarvonta!

Yhteistyössä Kangastus Oy:n kanssa

Nyt on kuulkaas niin hieno juttu että pääsen ilahduttamaan teitä lukijoita aika kivalla arvonnalla. Jotkut varmaan muistavatkin, kun kerroin töistäni kotimaiselle tekstiiliyritykselle Kangastukselle. Kangastus on suomalainen vuonna 1986 perustettu tekstiilialan yritys, jonka omat painokuosit ovat lähinnä kotimaisten suunnittelijoiden käsialaa ja valmistuotteemme pirkanmaalaisten käsityötaitajien valmistamia. Sain ilokseni valita heiltä muutaman tuotteen jaettavaksi teille, ja tässä mitä siis on pelissä:

kangastus_lotta_nieminen_1.jpg

kangastus_lotta_nieminen_2.jpg

Arvottavana on kaksi kahden 42×42 cm sisustustyynyn pakettia Lotta Niemisen Central Park -kuosilla!

Graafikko Lotta Nieminen on ehkä yksi kiinnostavimpia suomalaisia kykyjä tällä hetkellä ja hänet valittiin hiljattain Forbes lehden maailman 30 merkittävimmän nuoren listalle. Lotta on suunnitellut muun muassa Hermèsille, Volkswagenille ja New York Timesille.

Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen sunnuntaihin 16.3. saakka. Muistathan jättää myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajat kiinni postitusosoitetta varten.

Onnea arvontaan!

P.S. Jos kankaat, sisustaminen ja DIY kuuluvat kiinnostuksiisi, voit seurata puuhailujani myös Kangastuksen Facebookissa.

Koti Sisustus