Risuja

Kävelimme tässä eräänä päivänä lähipuiston laitamilla ja kova tuuli oli katkonut puista ja pensaista oksia. Nappasin yhden ison risun mukaan kotimatkalla, ajatuksena laittaa se maljakkoon tai askarrella siitä jotain jouluisaa.

Risu kuitenkin jäi olohuoneen tasolle ja kiireiden takia unohtui siihen. Nyt kun olen sitä tovin katsellut, on se kotitutunut siihen sen verran hyvin, että saa varmaan jäädä siihen.

Eihän sitä nyt aina tarvitse miettiä niin monimutkaisesti.

risu1.jpg

risu2.jpg

Koti Sisustus DIY

Juhlapäivä

Viikonloppu vierähti synttärihulinoissa ja mukavaa oli. Juhlia vietettiin perheen kesken, ehkä sitten ensi vuonna on jo kaverisynttäreiden vuoro. Tyttö oli aivan täpinöissään kaikista kivoista lahjoista ja nautti kyllä suuresti huomion keskipisteenä olemisesta.

Ja tältä meillä sitten näytti. Hämyinen iltajuhla ei ole omiaan kuvaamiselle, mutta eiköhän näistä tunnelma kuitenkin välity. Koristeet päätyivät tarjoilupöydän ylle, jossa komeilevan synttärikakun valmistuksessa äiti oli vähän fuskannut. Ostin kakun nimittäin lähikahvilasta koristelemattomana. Pääsin helpolla, mutta sain kuitenkin tuunattua siitä mieleiseni ja teemaan sopivan. Toimii.

Seuraavaksi odotellaan sitten joulun juhlintaa. Aikamoista lahjailotulitusta tämä joulukuu meillä.

2v2.jpg

2v3.jpg

2v4.jpg

2v1.jpg

Ja niin, ihan vielä eivät omat voimat riittäneet kynttilöiden puhaltamiseen ♥

Suhteet Ruoka ja juoma Sisustus Ystävät ja perhe