Viikko auringossa
Tässä koneella istuessa tuntuu aika kaukaiselta, että vielä reilut 24h sitten istuskelin Falirakin rauhaisalla rannalla nauttien loman viimeisistä auringonsäteistä. Ihanaa oli, mutta kyllä se kotiin paluu vaan on myös aina superia. Oma sänky ja kunnon suihku, siinä elämän pieniä iloja.
Matkamme sujui kaikin puolin loistavasti. Tyttö osoittautui hyväksi matkakumppaniksi ja lennot sujuivat ongelmitta. Menomatkalla leikittiin, pelattiin ja luettiin ja takaisin tullessa tunnin myöhässä ollut kone ei aiheuttanut suurta draamaa. Koneeseen päästyämme väsymys olikin aika kova ja uni tuli pian. Raskaampi matka oli todennäköisesti äidille, kymmenenkiloinen sylilapsi on nukkuessaan aika rötkäle siinä reisien päällä. Ainoa vastoinkäyminen oli välittömästi laskeutumisen jälkeen tytöltä spontaanisti tullut oksennus lentokoneen lattialle. Onneksi taisi olla vain jokin jännitysreaktio tai muu vastaava, sillä pian jo juostiin iloisena hakemaa matkalaukkuja. Kotona olimme aamuyöllä neljän jälkeen. Uuvuttavia reissujahan nuo yölennot ovat mutta hyvin kaikki kuitenkin meni.
Rodos ja Faliraki olivat paikkana minulle uusi ja tunnelmaksi siitä jäi hyvin tavanomainen turistikohde. Säät onneksi suosivat meitä, vain yhtenä aamuna satoi ja myrskysi ja sekin oli ihan hieno kokemus. Saari oli todella hiljainen. Lomasesonki veti viimeisiään, joten hotellillakin oli hyvin vähän ihmisiä. Meille se sopi loistavasti, olipahan rauhallista ja ruuhkatonta. Pienen lapsen kanssa reissatessa täytyy kyllä hehkuttaa All inclusive -hotelleja, on se vaan helppoa mennä valmiiseen pöytään kun siltä tuntuu.
Viikkomme kului leppoisissa merkeissä rannalla makoillen ja tytön kanssa touhuten. Palloa on varmaan heitelty ja potkittu koko vuoden tarpeiksi. Rohkeimmat meistä uskaltautuivat kokeilemaan varjoliitoa, itselleni riitti yksi kyyti vesiskootterin selässä. Suuret kiitokset vielä lähisuvulle matkaseurasta ja avusta. Tämä oli ihan oikeaa lomaa!
