Fustraa viikko neljä

#fustra

Viime viikko oli viimeinen viikkoni fustran parissa. Kuten kuvasta näkyy siirryimme Suvin kanssa osassa harjoitteissa kuntosalin puolelle. Osassa kuntosalilaitteilla tehdyissä liikkeissä ei sinällään ollut mitään uutta, paitsi fustra-asento, joka piti ottaa mukaan useisiin kuntosalilaitteilla tehtäviin. Ja toki liikkeistä tuli taas raskaampia, kun painoja lisättiin ja uusia asentoja haettiin. Oma keskivartaloni asento ei ole vielä läheskään täydellinen jokaisessa liikkeessä, joten alla kuvissa Suvi tekemässä liikkeitä.

#fustra

 

#fustra

 

#fustra

Toki fustrasa tehdään joka kerralla myös näitä alusta asti mukana olleita perusliikkeitä kepillä. Viimeisellä kerralla oli myös yhteenvedon aika. Näitä asioita kuukauden fustrailu kohensi kehossani.

– Ryhtiä. Takanojalta tuntuva yliryhti onkin se todellinen ryhti, jossa olen kuvitellut normaalisti kulkevani. Neljässä viikossa oikea asento ei ole tietenkään vielä täydellisesti lihasmuistissani, mutta siksi fustraa suositellaankin käytäväksi 30 kertaa (minulle kertoja kertyi kymmenen).

– Keskivartalon lihaksisto parantui. Loppuviikoina tuntui, että oikeat lihakset työskentelivät ja myös rasva (tai nesteet) tuntui palavan keskivartalolta tehokkaammin.

– Koko keskivartalon elimistö tuntui palautuvan oikeille paikoilleen (sori huono ilmaisu).

– Painoa ei pudonnut, mutta vaatteet istuivat paremmin ylle. Kokeilujaksoni ajoittui siis pikkujouluaikaan (viimeinen fustra oli kaksi päivää ennen aattoa), joten ruokavalioni oli normaalia epäterveellisempi.

– Alaselän notko loiventui. Sain myös niskan lihaksiston epätasapainoon apuja ja vahvuutta. 

Koska fustraohjaus on yksilöohajusta ja lajissa kurin saadut vaivat hyvinkin yksilöllisiä, kannattaa lukea myös muiden hyötyvaikutuksista Fustra Finlandin sivuilta. Aion ehdottomasti jatkaa fustraa omalla kustannuksellani myöhemmin. Olen siis pantannut viimeistä aiheeseen liittyvää postaustani, sillä huomasin viimeisellä fustraviikolla olevani raskaana. Nyt viikkoja on kasassa jo 17, joten ehkä uskallan jo kirjoittaa aiheesta. Moni on treenannut fustraa myös raskaana ollesaan (esimerkiksi Vappu Pimiä ja Nina ”Taikapeili” Tapio). Itsellä raskauspahoinvointi oli aikamoista tuonne 15 viikolle asti, joten olen nyt alkanut miettimään, sijoitanko fustraan nyt vai vasta imetysajan jälkeen (jos kaikki siis menee raskauden ja vauvan kanssa hyvin). Koska kyseessä on viimeinen vauvani, niin olen miettinyt, olisiko sijoitus parempi tehdä vasta synnytyksen jälkeen, jolloin tulos voisi olla pysyvämpi. En halua nimittäin samantien synnytyksen jälkeen palata salille, vaan keskittyä vauvaan.

Fustra-tarjouksia kannattaa kysellä suoraan täältä. Osa käy tunneilla kaverin kanssa, jolloin kulut saa puolitettua. Yksilöohjauksena 20 kertaa fustraa maksaa noin 1700 euroa ja 30 kertaa noin 2400 euroa. Usein tähän saa mukaan kehonkoostumusmittauksen ja ravinto-ohjeet.

Itse haluan vielä kiittää Fustra Finlandia ja Suvia valmennuksesta ja blogiyhteistyöstä. Jatketaan pian harjoituksia!

Edellisen postauksen aiheesta löydät täältä.

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys Uutiset ja yhteiskunta

Mitä suuri yleisö ei tiedä sinusta, Jaajo Linnonmaa?

#jaajolinnonmaa #luokkakokous

 

Moni varmaan ajattelee, että olen hälläväliä-tyyppi työni suhteen. Että tulen radioon, lätisen omiani ja lähden himaan. Annan ehkä radiossa kuvan, että minulle nyt sattuu vain keskivertoa enemmän kaikkea. Todellisuudessa teen parhaimmillaan 15-tuntisia työpäiviä, pyöritän muutamia brändejä, sädän ravijuttuja urheilumatkoja ja tapahtumia. Tästä kaikesta tekemisestä kumpuavat monet juttunikin radioon.”

Jaajo Linnonmaa, 36, on valittu vuoden radiojuontajaksi neljä kertaa. Hän juontaa Radio Suomipopin Aamulypsyä. Hän debytoi elokuvanäyttelijänä Luokkakokous-elokuvassa, jonka tiedotettiin juuri rikkoneen avausviikonloppuna ennätyksellisen 100 000 katsojan rajan.

Kävin katsomassa leffan ennakossa. Joko olette nähneet? Mitä tykkäsitte?

Edellisessä osassa Minttu Mustakallio.

Kulttuuri Leffat ja sarjat Uutiset ja yhteiskunta