Hollywood-ohjaaja Antti Jokinen paljastaa diivojen diivan!
Taas sen opimme: ennakkoluulot eivät ole hyväksi. Kävin eilen aamulla katsomassa Antti Jokisen ensimmäisen täyspitkän Hollywood- elokuvan: The Resident. Trillerin pääosaa näyttelee Oscar-voittaja Hilary Swank. Koska leffasta puhuttiin myös kauhuelokuvana, odotukseni olivat tasan nolla. Leffa osottautui kuitenkin enemmän psykologiseksi trilleriksi, jossa päähenkilöiden henkilöhistoriat ja traumat tukivat sopivasti tarinaa. Varsinaisista kauhukohtauksisista en pidä edelleenkään, joten istuin loppuleffan lähinnä silmät kiinni. Mutta Hollywoodin mittakaavan mukaan pienen budjetin ( 20 miljoonaa dollaria) elokuva oli vallan toimiva. Elokuvan Suomen ensi-ilta on 26.6.
Myöhemmin tapasin ohjaaja Antti J. Jokisen, joka on aikaisemmin tunnettu lähinnä musiikkivideoiden ohjaajajana. Mies on ohjannut muun muassa Beyoncen, Westlifen, Missy Elliotin, Celine Dionin,Wyclef Jeanin ja Kornin videot.
Tämä musiikkivideo-ohjaaja-status taisi hämätä minuakin, sillä kuvittelin tapaavani pinnallisen ja isoegoisen miehen. Pieleen meni taas. Jokiselle ”pinnallisten ja mitäänsanomattomien” musiikkivideoidenja mainossälän kuvaus on ollut vain harkittu askel kohti todellista unelmaa: elokuvien tekemistä.
Antti Jokinen, anna muutama hyvä vinkki, miten suuressa maailmassa voi päästä ohjaamaan elokuvia (tai muuten vain piireihin)?
– Tärkein asia on oma näkemys. Muita matkimalla ei pääse pitkälle. Ja se on totta, että alkuun pääseminen on vaikeaa. Nykyään minulla on oma agentti, lakimies ja manageri apunani. Vaikka nykyään töitä olisi tarjolla paljonkin, keskityn muutamaan projektiin kerrallaan. Jos olisin tosi cool-jätkä, minulla olisi 20 projektia meneillään, mutta minua ei kiinnosta sellainen.
Miten tärkeää elokuvan rahoituksen kannalta oli saada Hilary Swank päärooliin?
– Hilaryn kiinnostuminen roolista avasi rahahanat, ja elokuva toteutui. Hänen agenttinsa antoi käsikirjoituksen Hilarylle, ja hän kiinnostui siitä.
Olet työskennellyt useiden Hollywood-starojen, sekä näyttelijöiden että laulajien kanssa. Kuka on ollut pahin diiva?
– Shania Twain. Tätä en ole sitten kertonut kenellekään muulle. Olimme kuvaamassa hänen musiikkivideotaan Meksikossa, kun hän bongasi Ranskan Voguesta korvikset. Ei auttanut muu kuin, että avustaja lähti yksityiskoneella Mexico Cityyn hakemaan sellaiset. Kun rinkulat vihdoin saatiin kuvauspaikalle, Shania tokaisi ”liian pienet” ja heitti korut olkansa yli.
Kuvat: AOP ja Jaakko Jaskari