F.E.C., F.E.C., FECKETY, F.E.C.

Tänään työttömän päivän täytti lenkki ja työnvoimakoulutuksen alkukartoitus. Siinäpä sitä sisältöä elämään. 

Olen yrittänyt, ja onnistunutkin, säännöllisessä liikunnan harrastamisessa. Ainakin neljää kertaa. Palauttelen hölkkää liikuntavalikoimaani hiljalleen, metri kerrallaan, ja käyn pari kertaa viikossa salilla. Ei tällä frekvenssillä vielä muutu Baba Lybeckiksi, mutta olen tyytyväinen että nyt sain mahdollisuuden harrastaa liikuntaa hieman säännöllisemmin kuin aikaisemmin. Työmatkapyöräilykauden jäljiltä säärissä on muutakin muotoa kuin selluliitistä ja yläkropassa on ainakin voimaa entistä enemmän, joten luotan että sielläkin on lihaksia laardin alla. Kyllä se taas siitä. 

Lenkkeilyn ja suihkun (ja sushilounaan) jälkeen menin työnvoimakoulutuksen ryhmähaastatteluun. Mikäli ”harjoittelupaikka” löytyy, pääsisin proikkarikoulutukseen, kesto pari viikkoa, ja siinä ohessa pitäisi tehdä töitä ilmaiseksi puoli vuotta. Jotenkin tuo ei ihan stemmaa, mutta lienee tyhjää parempi, jos näyttää siltä ettei uutta duunia ala löytymään kohtuullisessa ajassa. Ei ainakaan jää kovin isoa gäppiä ansioluetteloon. 

Pelottaa ajatellakin että olisin 6kk työttömänä. Tiedän toki että monet ovat vuosia ja ikuisesti, mutta että minä!?!?! En ole vastavalmistunut, akuutissa lastentekoiässä enkä eläkeputkessa. Osaamiseni on aika geneeristä ja toimiala iso. Kyllä se taas siitä. 

Koulutusta varten käskettiin käydä kaikki kontaktit läpi sillä silmällä, että mikä firma kiinnostaisi ja mistä voisi sellainen piilotyöpaikka löytyä. Ei nappaa yhtään. Vaikken yleensä hirveästi kriiseile avun pyytämistä, en ole ihan vielä intopinkeänä soitelemassa ja avautumassa elämänkriisistäni. Viikonloppuna pitäisi täyttää aika intensiiviset kyselylomakkeet kun ”viikonloppuna teillä on varmasti aikaa”. Joo, sulla ei varmaan itselläsi ole kolmea pientä lasta.  Sunnuntaina olisi myös deadline yhteen paikkaan, johon osaamiseni passaisi aika kivasti. Ei ehkä unelmaduuni, mutta entinen unelmafirma, johon haluan ihan periaatteesta pitää CV:ni sisään.  Onhan siinä puuhaa kahdelle päivälle, kirjoittaa merkityksellistä tekstiä tuntikaupalla, käydä salilla, lenkillä ja hoitaa kolme lasta. Laittaa pari lämmintä ruokaa päivässä, vähän ruokaa ensi viikollekin, käydä puistossa, postissa ja kaupassa. Siivota ja pestä pyykkiä. Olkoonkin ettei viikonloput ole nyt yhtä pahoja työleirejä kuin silloin kun molempien aikuisten työviikot ovat kategoriassa 40+, mutta silti. Mistä revin aikaa niihin hakemuksiin ja lomakkeisiin?