Solmu vatsanpohjassa

Lueskelin aamulla Sunnuntaihesaria ja työosion aloitti kissakokoinen lööppi siitä, kuinka mahdotonta Suomessa on tällä hetkellä löytää töitä. Vatsanpohjassa muljahti inhottavasti. Tosi inhottavasti.  Se ei ollut se ajatus, minkä olisin halunnut heti ensimmäisen oikean, kokonaisen, työttömyysviikon alkuun. Myöhemmin aamupäivällä lueskelin inhosta ja pelosta huolimatta koko artikkelin ja löytyihän siitä paljonkin lieventäviä asianhaaroja. Olisin linkannut artikkelin tähän, mutta se ei ole vielä saatavilla HS:n sivulla.  Pohjimmiltaan tilanne on kuulemma pahin nuorilla vastavalmistuneilla sekä uransa loppupuolella oleville. En kuulu kumpaankaan ryhmään, vaan aika tasan tarkkaan siihen väliin, joten tilane ei ilmeisesti ole aivan niin toivoton kuin mitä otsikko antoi ymmärtää. 

Viime viikolla päättyi yhden hakemani työn hakuaika ja kovasti odottelen soittoa tai sähköpostia, jossa olisi kutsu haastatteluun. Ei ole vielä kuulunut, mutta tänäänhän on vasta maanantai. Tällä viikolla pitäisi tulla jos ovat yhtään vakavissaan. 

Odotan myös loppupalkkaa ja palkkatodistusta työpaikastani. Ilman sitä en voi laskea loppuvuoden veroprosenttia tai ansiosidoinnaisen työttömyskorvauksen määrä sillä tarkkuudella että uskaltaisi perheen taloutta suunnitella loppuvuodelle. Onneksi, onneksi, onneksi viime vuodelta on tulossa ruhtinaalliset veronpalautukset, joilla saadaan vähän joulua aikaiseksi ja luottokorttilaskuja pienemmiksi. Inhottava välitila, kun ei ole varmuutta omista tuloista. Puolisolla töissä pahin/paras high season, joten hänen palkkapussinsa paikkaa omani jättämää aukkoa joululle asti. Siitä eteenpäin ei ole siitäkään varmuutta. Kestän muutosta ja epävarmuutta hyvin töissä, mutta kotirintamalla sitä on paljon vaikeampi kestää.  Kun nimet jossain vaiheessa on paperissa ja on tieto ensimmäisen palkkapäivän ajankohdasta, ostan esikoiselle temppuskuutin.