Ihanasti sekaisin

 

Mikä olikaan se vanha sanonta siitä, että pitää olla varovainen sen suhteen mitä toivoo, koska toiveet voivat toteutua? Siinä missä pari viikkoa sitten panikoin sitä, ettei kalenterissa ole yhtään haastattelua, niin nytpä soi puhelinlinjat ja kalenteria saa olla pläräämässä ihan vakavissaan – eikä vähinten siksi että siellä on aika paljon myös perheen yhteisiä aktiviteetteja ja omaa ”harrastustoimintaa”. Niin paljon että päivät näyttävät ja tuntuvat reikäjuustolta. 

Päivitän tilannetta ajan tasalle ja yritän samalla itsekin päästä tilanteen herrattareksi:

 

– A1, jossa kävin kamalassa haastattelussa ja jonka perusteella firman rekrytointiprosessi on pahasti hakusessa. Insinöörejä.  

Tästä ryhmittymästä ei ole kuulunut yhtään mitään. Ei edes ei-kiitosta, vaikka se selviää jo kalenteriin katsomalla. Pidän kuitenkin takaraivossa, sillä tänne voisi tarjoutua ilmaiseksi F.E.C. työvoimaksi, jos työttömyys pitkittyy se verran että aiheitta olisi. 

– C, jossa tehtävä sellainen, jonka ihan aikuisten oikeasti haluaisin, jossa uskoisin olevani hyvä ja joka olisi askel juuri siihen suuntaan jonne haluaisin jatkaa, mutta firmassa jossa pamahti YT:t päälle kesken prosessin. Kyselin perään että mikä on rekryn tilanne, mutta en saanut vastausta. Mikä oli vastaus jo itsessään: don’t hold your breath.

Sain toisella yrityksellä viestin palkkaavalta esimieheltä, että rekry on jäissä. Kiitin tiedosta ja kerroin että olen mukana sitten kun homma jatkuu ja toivottelin hyviä päivänjatkoja.  

– A2, tehtävä samalla nimikkeellä kuin viimeisin tehtäväni vielä viikko sitten, joten odotan tähän kutsua saapua haastatteluun. Pieniä kysymysmerkkejä firman yrityskulttuurista, mutta uskoisin että edellisin tehtäväni on valmistanut myös tähän. Kutsun kategoriaa nimellä semi-government. Eli hitaanlainen, byrokraattinen, ei-pörssiyhtiö, omistajana mahdollisesti osuuskunta tai muu non-profit. Väitän että olen eniten kotonani pörssiyhtiössä, mutta kuten sanottu, kaksi viimeisintä vuotta ovat opettaneet tätäkin kummajaista hieman ymmärtämään.

Täältä tuli hylsy. Kaunis hylsy, mutta hylsy kuitenkin, vaikka olin odotellut haastattelukutsua. Ihanasti kuitenkin

a) vastasivat henk. koht. kyselyyni ja

b) laittoivat viestin hakijoille jossa kertoivat että hakemuksia oli tullut paljon (what’s new?) ja että olivat matkan varrella joutuneet siitä syystä vielä tarkentamaan ja kiristämään kriteereitä alkuperäisen speksin sisällä.

Tämän kariutumine harmitti, koska työmatka olisi ollut ideaali ja kuulin yrityksen perjantaitraditiosta, mikä kuullosti tosi liikuttavalta. Testaavat nimittäin talon omia myynnissä olevia tai myyntiin tulevia tuotteita oman porukan voimin tuotetietoisuuden nimissä. Ihana traditio ja ihana tapa päättää työviikko!

– V, joka on todellinen musta hevonen, siitä ei siksi sen enempää. Rekrytointia hoitaa rekryfirma, mikä on kannaltani hyvä asia. Olen perinteisesti pärjännyt oikein hyvin rekrytointifirmojen kanssa, paremmin kuin suorissa rekrytoinneissa  – mistä voi vetää vaikka minkälaisia johtopäätöksiä sekä minusta että henkilöstöhallinnan tasosta. 

Täältä ei ole kuulunut mitään. Tämä on sen verran iso putiikki ja paikkoja oli avoinna monta yhtä aikaa, joten uskoisin että rekryprosessi vie hillittömästi aikaa ja sisältänee jotain hakijakommunikaatiota, joten ainakin kiitos, ei kiitos, -viestin oletan saavani. Sitten joskus. 

Edellisten jälkeen tutkaan on osunut seuraavaa:

– yritys S, jonne F.E.C. konsultti oli laittanut CV:ni. Kyseessä on viimeisimmän työnantajani alihankkija, ovat peräti samassa rakennuksessa kuin missä viimeisin työpaikkani. Monella tapaa relevantti ja mielenkiintoinen, valitettavasti kyseessä on kuitenkin koulutuksen puitteissa tehtävä ilmainen työ. Ei hyvä. Menen kuitenkin ensi viikolla esittäytymään ja keskustelemaan. Ennenkuin nimiä on paperissa, nöyränä on oltava ja jokainen kivi käännettävä. 

– yritys O, jonne lähetin viimeisinä työpäivinäni avoimen hakemuksen. Kävin täällä haastattelussa viime viikolla. Haastattelu meni oikein hyvin, mutta valitettavasti tarjolle tuleva työ ei ihan ole sitä mitä haluaisin. Toki talo on hyvä ja siellä on työntekijöille varsin mittavat taloudelliset henkilöstöedut, joiden takia työ on houkutteleva sisällöstä huolimatta. Yritys toimii monissa asioissa kuin etana, joten näkisin realistisena että ehkä maaliskuussa olisi nimet paperissa ja aprillipäivänä pääsisi aloittamaan hommat. Mikä tekee tästä tuon edellisen F.E.C pestin kanssa ihan hyvän kombinaatio ja varasuunnitelman. YT-neuvotteluja tuollakin odotellaan, joten sieltä voi itseytyä vielä muutama yllätys suunnitelmiin. 

– yritys SP, josta juuri soittelin lisätietoja. On niin äärimmäisen lähellä edellistä tehtävääni ettei ole edes mahdollista! Entisestä kollegastani tulisi tässä avoimessa roolissa toimittajayrityksen edustaja ja vielä niin, että yhteinen vuoden 2015 projekti olisi sama kun mitä tämän henkilön kanssa tein toiselle asiakkaalle vuosi sitten syksyllä. Hän oli projektin omistaja ja minä projektipäällikkö. Ihanan herkullista ja samalla kammottavaa. Tunnemme toisemme, niin vahvuudet kuin heikkoudetkin. Hän on kuitenkin se ihminen, joka on opettanut minut alkuun tuossa busineksessä ja minuun nähden ammatillisesti seniorimpi. Minä puolestani tiedän heidän kaikki heikkoutensa, joten mikään sumutus ei onnistu. Deadline on sunnuntaina, lupasin laittaa hakemuksen. Kuullostaako ihan hirveältä sanoa että olisi aika outoa jos tuota tehtävää en saisi? Tietysti sekin olisi mahdollista, jos katsovat että olen ollut liian lähellä.

– yritys M, tänne laitoin hakemuksen menemään kieli poskessa pari viikkoa sitten, vähän samassa hengessä kuin mitä lauantaille laitetaan lottoa. Firman rekryjärjestelmän viestikin oli kirjoitettu älä-odota-kuulevasi-meistä-enää-ikinä-mitään,-äläkä-koskaan-ota-meihin-yhteyttä,-me-olemme-yhteydessä-sinuun,-mutta-hyvin-suurella-varmuudella-emme-ole -henkeen.  

Olin arvatenkin hyvin hämmästynyt kun sain viestiä, että haluavat haastatella puhelimessa. Ei vielä täällä kotimaassa eikä vielä rekrytoiva esimies, vaan rekrykeskuksensa Irlannissa. Kun sitten luin työnkuvauksen uudestaan, totesin ettei kyse ollutkaan bluffista, vaan että tehtävä olisi ihan oikeasti juuri se oikea. Tänään kello kuudelta on sitten ensimmäinen puhenlinhaastattelu, se ensimmäinen este, josta on vaan jotenkin päästävä yli kunnialla. Wish me luck!

(Jottei menisi tämäkään ihan helpoksi, niin pääsivät hekin alan uutisiin edessä olevien globaalien henkilöstövähennysten johdosta, osa niistä osuu Suomen, jo entuudestaan kuritettuun, yksikköön. Tuon koko luokan firmassa on kuitenkin niin monta lonkeroa että tosi huono tuuri pitäisi olla jos juuri tuo napsaistaisiin poikki.)

– yritys E, jonne on tämä päivä yritetty löytää haastatteluaikaa. Ehdimme jo sopia perjantain, mutta totesivat että ensi perjantaihin on liian pitkä aika, joten etsimme uuden ajan maanantaille. Paska. Kyseessä on nimittäin määräaikaisuus ensi kesään. Eli tämä sama rumba olisi luvassa heinäkuussa, mikä tunnetusti on hieman hidasta aikaa työmarkkinoilla.  

Tehtävä olisi myös konsulttipesti niin että työni laskutetaan yritys E:ltä. En ole tällä konseptilla koskaan missään töissä ollut, mutta työni on hinnoiteltu yläkanttiin se suhteen mitä kehtaan pyytää, joten tässä olisi mahdollisuus paikata perheen taloutta ja ehkä nostaa omaa palkkatasoa pysyvämminkin. Minua on kyllä varoiteltu että tehtävä on todella haastava, eikä edes sellaisella tavalla, josta oppii paljon ja josta on hyötyä myöhemmässä työelämässä, vaan ihan sellaisella tavalla että mielensä pahoittaa usein ja toistuvasti.  

Että onhan tässä näitä aihioita. Edessä on pahimmillaan kaksi painaijaismaista skenariota: 

– kaikki keskustelut katkevat haastatteluun, eikä kukaan ole kiinnostunut.

– kaikki keskustelut johtavat eteenpäin sillä seurauksella että tarjouksia satelee pahasti ristiin ja rastiin ja siinä on sitten tarkasti valittava kenelle kumartaa ja kenelle pyllistää ja jotenkin yritettävä luovia eri prosessien etenemistahdin mukaan ja pahimmassa tapauksessa polttaa siltoja useaan eri suuntaan. 

Olen kaksi  kertaa elämässäni joutunut ihan ensimmäisinä työviikkoina kertomaan raskaudesta ja se ei ollut kivaa. En haluaisi joutua kertomaan kenellekään aloitettuani uuden työn, että jätänkin sen kesken koska jotain parempaa on tullut vastaan.

Ja kuitenkin, kaikki tämä on hyvin ennen aikaista. Joka ikinen keskustelu voi vielä kaatua ja käteen jäädä Musta Pekka.