Kaksoiselämää

Samaan aikaan kun yritän etsiä itselleni työpaikkaa, päivittää LinkedIn -profiiliani, kasata saavutuksiani ansioluettelooni ja pohtia mitä haluaisin tehdä seuraavaksi, yritän myös suunnitella ja sopeutua siihen, että edessä on n päivän pituinen jakso kotona. Siinä on sopeutumista, jotta selviäisimme kaikki siitä mahdollisimman pienin psyykkisin ja taloudellisin vanhingoin.

Lapset ovat sen verran pieniä vielä, että kotivanhempijaksot ovat rutiineineen ovat aika helposti palautettavissa. Päiväkodin kanssa olemme sopineet että lasten päivän pituus pudotetaan lyhyempään kategoriaan ja että pienin tekee 3-päiväistä viikkoa ja isosiskonsa 4-päiväistä. Tällä saamme notkautettua päivähoitomaksuja 200e kuussa alaspäin. Isoveljen iltapäiväkerhopaikka irtisanotaan, mikä helpottaa 80e verran kuussa. Pienellä käytöllä tuo ollut muutenkin, kun viettää iltapäivät kerhopaikattomien kavereidensa kanssa.

Käytännössä minulle jää kolme alakoululaisen koulupäivän mittaista pätkää viikossa toteuttaa työnhakua ja omia muita mahdollisia ambitioita. Ja niitähän riittäisi! Koti on vielä keskeneräinen viime talven muuton jäljeltä. Tekemistä riittäisi. Eilen istuin tuntikaupalla olohuoneen lattialla vääntämässä ja kääntämässä nuppineulojen ja harsinlankojen kanssa verhoalakäänneettä tuhertamassa. Samalla kun lyhennän valmisverhoa, laitan helmaan lyijynauhan, jotta verho laskeuitusi ja käyttäytyisi muutenkin kauniisti. Työn alla on myös Halloween -pöytätabletit, tapetointia, maalausta ja vaikka mitä. Pyöräilykauden jälkiltä kunto on sellainen, että sitä olisi syytä ylläpitää lenkkeillen ja kuntosalijäsenyyskin pitäisi ottaa aktiivikäyttöön, jotta ei tule kiusausta pienentää kk-budjettia 70 euron verran. Kropassa on jo kilometrejä sen verran, että säännöllinen huolto on välttämättömyys – erityisesti kun työsuhteen päättyminen päätti myös säännölliset käynnit fysioterapeudilla työterveyshuollon piikkiin.

Varsinaisen työnhaun ohella haluan myös edistää life coaching – valmennusjuttujen työstämistä. Osallistuin alkusyksystä tuttavan pitämään ryhmävalmennukseen ja haluan ehdottomasti pitää niitä asioita mielessä ja työstää eteenpäin. Tekemättä on myös parin vuoden takaisten yt-neuvottelujen jälkimainingeissa järjestetty uravalmennuksen harjoitukset ja tehtävät. Vaikka kysymys ”mitä minusta tulee isona” ei enää ole ajankohtainen – ole iso ja itselleni sopivassa ammatissa – silti olisi tärkeää käyttää aikaa omien suunnitelmien tekemiseen. Urasuunnittelusta kai puhutaan. 

Oma ironiansa siinäkin, että urasuunnitteluun aikaa on vain työttämänä. Kahdella rintamalla siis mennään, yritän etsiä seuraavaa työpaikkaa jotta työttömyys jäisi mahdollisimman lyhyeksi ajanjaksoksi. Samaan aikaan kuitenkin pitää järjestää elämää kestämään työttömyyttä tarpeen vaatiessa vähän pitempi pätkä kerrallaan. Eikä siinä mitään, suunnittelu ja toteutus muutostilanteessa on sitä mitä jo töidenkin puitteissa olen tottunut tekemään. Harvemmin kuitenkaan on töissä ollut tilannetta jossa tehdään suunnitelmia kahta täysin päinvastaista, toisensa poissulkevaa, tilannetta varten. Yleensä palvellaan yhtä jumalaa, tavoitellaan yhtä kuuta taivaalta kerrallaan. Nyt pitäisi mennä pohjoiseen ja etelään yhtä aikaa.