Heti alkuun varoitus. Otsikon on tarkoitus olla ironinen eikä suinkaan naisia voimaannuttava. Voimaannuttavaa nimittäin olisi, jos miesten ja naisten palkat olisi samansuuruisia, isät ja äidit käyttäisivät yhtä paljon perhevapaita ja miehet tekisivät yhtä paljon kotitöitä, hoitaisivat lapsia ja osallistuisivat yhtälailla päiväkotien ja koulujen aktiviteetteihin. Mutta näinhän ei ole, eikä tule varmaankaan lähitulevaisuudessakaan olemaan.

Mutta nythän ei surra, sillä on naistenpäivä. Naistenpäivän tarkoitus alun perin oli edistää naisten äänioikeutta ja naisasialiikettä. Nykyisin se tarkoittaa sitä, että miehet muistavat meitä naisia ruusulla ja me naiset saadaan latkia vähän skumppaa keskellä viikkoa. Ihanaa! Jos naistenpäivä olisi artisti, olisi se ehdottomasti Kaija K. Kenenkään muun biiseissä ei korosteta naiseutta ja naisen vahvuutta ja herkkyyttä niin suurieleisesti kun Kaijan biiseissä. Kaija laulaa supernaisista, miesten ja muiden alaspolkemista naisista, jotka kaiken paskan keskeltä nousevat kuin fenixlinnut ja jaksavat kyyneleet silmissä bailata mummiksessa aina pilkkuun saakka. Toisiaan halaillen lauletaan yhdessä ”Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas!” ”Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen yö vie meidät, mä mitään muuttais en!”

En suinkaan vihaa naistenpäivää tai Kaija K:ta. Olen itsekin hoilannut mukana Tinakenkiä ja muita Kaijan biisejä ja skoolaillut naistenpäivän kunniaksi. Mutta joku tässä naistenpäivässä ja vähän Kaijassakin ärsyttää. Nuori naiskollegani sen kiteytti: toksinen feminismi. Tai käänteinen feminismi. Kuten ruotsissa kun ”naisia varten” aurattiin kävelykadut ennen autoteitä. Lisäksi keskitymme itse ongelmiin puuttumisen sijaan ”voimaantumiseen”, ylistämme toisiamme vain koska olemme naisia. Se, että on nainen tai äiti-ihminen ei tee kenestäkään sankaria tai superihmistä. ”Tää ilta on meille, mun sielunsiskoille, supernaisille!”

Mikä tekee meistä supernaisia? Se, että Sirpa oli Markon kanssa yhdessä 14 vuotta vaikka Marko ei hoitanut koskaan lapsia eikä kotia ja oli muutenkin kusipää?
Se, että olemme mahdollisesti käyneet helvetin porteilla, tulleet vähätellyiksi koska olemme naisia ei valitettavasti oikeuta meitä kirkkaampaan kruunuun. Uhriutuminen ei edistä tasa-arvoa eikä auta yhtäkään naista. Se ei räjäytä patriarkaalista kulttuuria eikä maksa meille samaa palkkaa kuin miehille. Se ei tee suomalaiselle naiselle kodista turvallisempaa paikkaa eikä anna hallituspaikkaa pörssiyhtiössä.

Tähän ei luonnollisesti ole helppoa lääkettä – aika yksinään ei ainakaan muuta asioita naisten kannalta paremmaksi. Sinnikäs työ naisasian edistämiseksi sen sijaan muuttaa – pikku askelin – mutta kuitenkin. Perhevapaauudistus ja se, että miehet jäisivät kotiin vanhempainvapaalle lastensa kanssa olisi kaikkien kannalta riemuvoitto. Kaikkein – etenkin lasten ja isien. Tämä edistäisi tasa-arvoa työelämässä ja lopulta toivottavasti näkyisi siellä naisen palkkapussissakin. Isä jäisi yhtälailla kotiin sairaan lapsen kanssa kuin äitikin ja toivottavasti työnantajatkin näkisivät tämän.

Tällainen toive tähän naistenpäivään. Eli korkkarit lasikattoon ja let’s voimaannutaan niin, että tasa-arvo näkisi oikeasti joskus päivänvalon Suomessa.