PARI SUHDETTA JA PARISUHTEISTA

Sanonta kuuluu, että parhaat lastenkasvatusvinkit kuullaan lapsettomilta ihmisiltä. Samaan hengenvetoon voisi todeta, että parhaat parisuhdevinkit tulee sinkuilta. Joten täältä pesee, olkaa hyvät!

Olen ollut sinkkuna aikuisella iälläni enemmän kuin parisuhteissa. En selkeästi ole helposti pariutuvaa sorttia – en koe hommaa niin tärkeäksi että viitsisin tehdä asian eteen kovinkaan paljon kompromisseja. Minua ja kaltaisiani syytetään usein kranttuilusta, mutta en oikein ymmärrä moitetta. Etenkin kun nyt emme ole enää lisääntymässä eikö parisuhteen tarkoitus ole juurikin se rakkaus ja intohimo? Jos tyyppi ei saa sukkia pyörimään jalassa eikä sloggeja kastumaan miksi ihmeessä haluaisin parisuhteen tai minkäänlaisen suhteen sellaisen ihmisen kanssa?

Mikä sitten on se pitkän liiton salaisuus? Ja miksi pitkä liitto on edelleen hirveän kunnioitettava asia? “Olemme Raipen kanssa olleet naimisissa jo 30 vuotta!!” Oooh ja miten hienoa ja mahtavaa! Kukaan ei kysy, onko liitto ollut onnellinen vai onko Raipe kenties kusipää, jonka vaimo nakkaisi kadulle jos uskaltaisi.

Pitkiä ja onnellisia liittoja on myös. Tosin uskon että aika harvassa. Eräs ystäväni tapasi kahden lapsen jälkeen Elämänsä Miehen. Ovat olleet nyt yhdessä noin 15 onnellista, intohimoista vuotta. Jos jollekulle särähtää nyt tuo “intohimo” korvaan niin voin todeta että on varmasti myös onnellisia, seksittömiäkin liittoja. Itse en ehkä kutsuisi niitä parisuhteiksi vaan enemmänkin kumppanuudeksi tai ystävyyssuhteiksi. Sellaisetkin suhteet saattavat olla etenkin yksinäisyyttä kammoavalle aivan tyydyttäviä. Jos kuitenkin toinen osapuoli kaipaisi sitä seksiä ja toista ei voisi vähempää kiinnostaa ollaankin jännän äärellä. Voiko toiselta vaatia selibaattia, koska itseä ei homma napostele? Mielestäni olisi reilua sallia silloin toiselle ns. ulkopuoliset suhteet – sopivilla säännöillä toki. On aika helvetin tekopyhää loukkaantua sydänjuuria myöten ja uhriutua, jos kumppanilla on ollut ns. toinen jos itse on torjunut lähestymisyritykset vuosikausia ja seksi kumppanin kanssa ei kiinnosta pätkääkään.

Tämän päivän nuoret ajattelevat jo itsenäisemmin kun minä ja ikätoverini aikanaan. Avioliitto ja siihen kenties kuuluvat lapset ei olekaan enää se, mitä kohti vääjäämättä mennään, kun hyvä isä- tai äitikandidaatti osuu kohdalle. Nuoret ottavat homman täysin eri tavalla nykyisin. Ei ole pakko pariutua ja sinkkuus ei ole mikään kirosana. Vielä pari sukupolvea sitten naimattomat naiset joutuivat maksamaan vanhanpiianveroa. Tämä oli yhteiskunnan valtaapitävien (miesten) tapa pakkonaittaa naiset, jotta he olisivat jonkun omaisuutta ja heidän omaisuus ei olisi heidän vaan aviomiehen. Edelleen toki odotetaan, että ihminen pariutuu ja menee naimisiin ja jos hyvin käy lisääntyy. Noh, oletkos löytänyt miestä on edelleen kysymys, jonka kuulen vähän liian usein. Toki olisi kiva löytää tyyppi, jonka kanssa kemiat, ajatukset, toiveet ja odotukset kohtaisivat, mutta ei se väkipakolla tule.

Tinderistä ja nettideittailusta on kirjoiteltu jo aika paljon, joten en viitsi aiheeseen kajota. Sen voin toki todeta, että homma ei minun kohdalla pelitä. Miten voi tykkää jostain ihmisestä muutaman kuvan perusteella? Treffit (näinä aikoina lähinnä kävely hyvällä etäisyydellä) ventovieraan kanssa tuntuu kaltaiseltani puoli-introvertiltä kammottavalta.

Se, onko parisuhteessa, FWB-suhteessa, FB-suhteessa tai ei missään suhteessa on kait jokaisen oma asia. Kunhan olet onnellinen tai edes tyytyväinen. Jos näin ei ole on syytä toimia ja ottaa homma aktiivisesti haltuun. Pokalle kenkää jos se on mulkku ja Tinder laulamaan jos sinkkuus ahdistaa.

Pusseli kaikki sinkut ja varatut tai jotain siltä väliltä!