En käsitä, miten näin on voinut tapahtua.

Ovulaatiotesti näytti positiivista jokin tovi sitten. Tuon positiivisen testin jälkeen kului muutama päivä, kunnes runsaahko verinen vuoto alkoi aivan yhtäkkiä illalla pyykkejä viikatessa. Ihmettelin tätä suuresti, sillä vuotohäiriöitä ei ole koskaan ennen ollut. Kävin varuilta seuraavana päivänä päivystyksessä, jossa todettiin hemoglobiinin laskeneen ja tulehdusarvojen olevan normaalilla tasolla. Lääkäri konsultoi vielä gynekologia, jonka mukaan vuotohäiriöt voivat yleistyä IVF-hoitojen aikana.

Asia ei kuitenkaan jättänyt rauhaan, sillä koko homma tuntui jotenkin niin erikoiselta. Päätin tehdä huvikseni seuraavana aamuna raskaustestin, ja sain kuin sainkin, täysin odottamatta, testiin selkeät leffaviivat – testiviiva oli kontrolliviivaa vahvempi. Kuten arvata saattaa, olin, ja olen edelleen, aivan täysin järkyttynyt ja pihalla siitä, miten näin olla. Viikkoja sitten testiviivat haalistuivat, vuoto alkoi odotetusti, lämmöt laskivat – kaikki sopi kemialliseen raskauteen. Mitään erityisiä oireita ei ole ollut kuluneina viikkoina, joten olen elänyt elämää kuten tavallisesti sitä kesällä eletään, reissaillen ja ystäviä tavaten.

Koska järkytys oli niin valtava, päätin varata ajan ultraan vielä samalle päivälle, sillä viikkoja piti olla laskujeni mukaan jo lähes seitsemän. Ultrassa kohdusta bongattiin ruskuaispussi sekä sikiöaihe, mutta sykettä ei nähty. Alkio oli myös viikkoa pienempi, mitä olisi pitänyt olla, mikä ei myöskään lisännyt luottoa siihen, että tämäkään raskaus onnistuisi. Runsaahko vuoto kesti noin vuorokauden, ja on enää ihan pientä tiputtelua. Ainakin toistaiseksi. Vatsalla juilii ja kramppailee, mutta oikeastaan mitään muuta oiretta ei ole ajoittaisia kuvotuksen tunteita lukuunottamatta.

Tällä viikolla on aika vielä kontrolliutraan, jossa saamme lisätietoa siitä, mitä ihmettä nyt tapahtuu – ja voin kertoa, että tämä viikko tuntuu pitkältä. Taustani huomioiden olen aivan satavarma siitä, että tämä raskaus ei voi onnistua mitenkään.