IVF-hoidot käynnistyvät

Ihmeiden aika ei ole ohi. Saimme hyviä uutisia, ja pääsemme kuin pääsemmekin aloittamaan IVF-hoidot.

Uusi kierto on täällä, mikä tarkoittaa sitä, että lisään iltarutiineihini vatsan alueen pistokset. Saa nähdä, kuinka tämä lähtee sujumaan, sillä ensi- ja suunnittelukäynnistä on kulunut jo aikaa, ja hoitajan demonstraatio pistoshoidon toteutuksesta on ehtinyt hiipua muististani. Sen muistan, että se näytti jotenkin huomattavasti helpommalta ja selkeämmältä lääkkeiden pakkausohjeisiin verrattuna. 😀 Mutta eiköhän se siitä! En ole pistoksista erityisen innoissani, kuten tuskin kukaan on, mutta rehellisesti sanoen minulle on tässä vaiheessa aika lailla täysin samantekevää, kuinka epämukavuusalueella tässä on oltava, jotta asiat nytkähtävät osaltamme vihdoin eteenpäin.

Ensi viikolle on varattu seurantaultra, ja punktiota voidaan odottaa noin kahden viikon päähän. En kuitenkaan edelleenkään tahdo uskoa, että pääsisimme oikeasti sinne saakka. Odotan lähinnä, mikä on seuraava vastoinkäyminen – tehoavatko lääkkeet, vältymmekö koronalta, eihän klinikan puolelta tule uusia esteitä.

Toivotaan siis parasta.

Hyvinvointi Terveys

Tummia vesiä

Ei ole tietoa siitä, milloin hoidot käynnistyvät. Tiedustellessani asiaa klinikalta he totesivat, ettei heillä ole kristallipalloa. Selvä juttu, kiitos tiedosta, hei.

Hetki, jolloin istuin maaliskuun alkaessa junassa tuntien viimeisen kahden vuoden aikana kokemistani tunnetiloista vahvasti poiketen sellaista kummallista keveää oloa, tuntuu lipuvan koko ajan kauemmas. Kuinka naiivi olinkaan ajatellessani, että minulle voisi käydä hyvin. Että kaikki menetykset, suru ja pettymykset voisivat joskus väistyä. Jäädä taakse.

Koen, että julkisen puolen ensikäynnin myötä oli vaarallista saada toivoa. IVF-hoitoja varten kirjoitetut reseptit tuntuivat ikään kuin lupaukselta jostakin uudesta mahdollisuuksientäyteisestä sivusta, jonka pääsemme pian kääntämään. Jossa todennäköisyydet onnistumiselle ovat IUI-hoitoihin verrattuna ihan eri luokkaa, kuten meitä on useampi lääkäri rohkaisevasti muistutellut. Nyt, kun minulle annettu toivo on jälleen kerran viety pois, on tämä näköalattomuuden tunne pohjattoman syvä. Hieman huolestuttava ja pelottavakin.

En ole tällä hetkellä, tai enää, siinä tilassa, että jaksaisin yrittää ymmärtää syitä milloin millekin takaiskuille. Onko liikaa pyydetty, että saisin joskus elää elämää, joka ei ole kyllästetty jatkuvalla ahdistuksella, pelolla ja toivottomuudella?

Hyvinvointi Ajattelin tänään